Kontio Glass House mukana Seinäjoen Asuntomessuilla

glass-house-25e-seina-cc-88joen-asuntomessuilla

Hirsitalovalmistaja Kontiotuote tuo Seinäjoen Asuntomessuille näytteille selkeälinjaisen 25-neliöisen Kontio Glass House -mallin, jonka erikoisuutena on suurten lasipintojen ja massiivihirren yhdistäminen.  

Messuilla esiteltävä kompaktin kokoinen linjakas rakennus soveltuu monenlaiseen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi omakotitalon pihapiiriin vierastaloksi. Isot lasipinnat aukeavat terassille ja puutarhaan, joten Glass House toimii myös puutarhapaviljonkina.

Reilu vuosi sitten markkinoille tuotu Kontio Glass House -mallisto on löytänyt modernista huvilatyylistä innostuneen asiakaskunnan kotimaan ohella myös maailmalla. Tarjolla on keskenään samanhenkisiä huviloita, aittoja ja saunoja 15 ̶ 70 -neliön kokoluokissa. Järkevä koko ja kohtuullinen hinta kiinnostaa nyt monia loma-asunnon rakentajia.

”Kauppa on käynyt alusta lähtien hyvin ja rakennuksia nousee myös tänä vuonna eri puolille Suomea kovaa vauhtia. Eräs menestyksen salaisuus lienee uudenlainen massiivipuuarkkitehtuuri, joka sisältää pelkistettyjä tarkkaan harkittuja yksityiskohtia”, kertoo Kontion Design Manager Petri Hiltula

glass-house-70e

kontio-glass-house-nurmija-cc-88rven-na-cc-88yttelyalueella

Tehokkaasti suunnitellut sisätilat, joita on helppo muunnella 

Glass House konseptin suunnittelussa tilankäyttöön on kiinnitetty erityistä huomiota. Suuret lasipinnat tuovat avaruutta ja tilantuntua, mikä mahdollistaa perinteisestä poikkeavat pohjaratkaisut. Makuuhuoneet erotetaan liukuovilla, mikä myös tuo uudenlaisia mahdollisuuksia tilankäyttöön. 

Kontio on kehittänyt Glass House -mallistoa varten rakenteen, jonka avulla rakennukset voidaan toteuttaa ilman turhia väliseiniä. Huviloiden hirrestä valmistetut päätyseinät ovat umpinaisia. Laajat lasipinnat pitkillä sivuilla, rakennuksen edessä ja takana, avaavat esteettömän näköalan ulos luontoon. Tarvittaessa ikkunoiden kautta tulevaa valoa voi säädellä rullakaihtimilla. Sauna on mahdollista sijoittaa myös sisätiloihin.

Seinäjoella nähtävä Kontio Glass House on sisustettu yksinkertaisen tyylikkäästi, kesäisen lomatunnelman hengessä, suomalaista puuta kunnioittaen. Sisätilojen puunväriset seinäpinnat on käsitelty tummumisen estämiseksi. 

Keittiö ja kiintokalusteet edustavat Kontio Living -mallistoa, jonka tuotteet on suunniteltu sekä klassisen että modernin hirsirakennuksen henkeen sopiviksi. Kalusteet valmistetaan kotimaassa Kontion kanssa samaan PRT Forest -konserniin kuuluvalla tehtaalla.

Kontion Nurmijärven näyttelyalueella on esillä 50-neliöinen Kontio Glass House, jonka viihtyisästä sisustuksesta on vastannut Kirsi Valanti. Valoisan rakennuksen mallisisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja, kuten pellavaa sekä pehmeitä ja herkkiä värejä, joiden joukossa on kontrastina mustaa ja metallia. Tyylikkään ruskeat kiintokalusteet ovat Kontio Living -mallistoa. www.kontio.fi

Kontion hirsitalojen myynnissä myönteinen vire – luksushuviloita Iraniin, kotimaassa uusia julkisia kohteita

kontion-projekti_meygoon-iran

Viennissä tuore päänavaus on vastikään tehty Iraniin, jonne Kontio toimittaa yhteensä 30 kolmikerroksista luksustason loma-asuntoa

Maailman suurin hirsirakennusten valmistaja Kontiotuote Oy vahvistaa jalansijaansa sekä kuluttajien ykkösvalintana että julkisten rakennusten toteuttajana. Myynti erityisesti Suomessa ja Keski-Euroopassa on noussut vuodentakaisesta. Kotimaan osalta Kontio-hirsitalojen myynti on kuusi prosenttia edellisvuotta parempi. Vienti Venäjälle on sen sijaan laskenut maassa vallitsevan talouskriisin johdosta.

Viennissä tuore päänavaus on vastikään tehty Iraniin, jonne Kontio toimittaa yhteensä 30 kolmikerroksista luksustason loma-asuntoa. Suurilla terasseilla varustetut 150-neliöiset hirsirakennukset rakennetaan vuoren rinteelle, Teheranin pohjoispuolella sijaitsevaan Meygoonin lomakylään. Kylän lähistöllä sijaitsee useita kansainvälisiä hiihtokeskuksia.

Kotimaassa yhtiö toimittaa seuraavaksi hirsimateriaalin Pudasjärvelle rakennettavaan 2000-neliöiseen hoivakotiin, johon valmistuu 54 huoneistoa. Hoivakodin rakentamisesta vastaa Lemminkäinen. Tulevan hoivakodin läheisyyteen on rakenteilla kolme hirsirunkoista rivitaloa. Myös näissä Kontio on pääyhteistyökumppani.

”Ympäristöystävällinen ja aikaa kestävä hirsi kiinnostaa kouluja, päiväkoteja sekä vanhusten palvelutaloja rakennuttavia kuntapäättäjiä nyt eri puolilla Suomea, sillä massiivipuiset rakennukset ovat osoittautuneet sisäilman laadultaan turvallisiksi ja terveellisiksi”, kertoo Kontion uusi myyntijohtaja Petri Lamminheimo.

Pudasjärvelle valmistuu ensi kesään mennessä Kontion toimittamasta hirrestä 800 oppilaan koulukampus. Neljän rakennuksen yhteenlaskettu pinta-ala on 9700 m². 

Paikkakunnalla on entuudestaan useita julkisia hirsirakennuksia, kuten hirsinen päiväkoti, jonka henkilökunnalta on saatu pelkästään myönteistä palautetta rakennuksen hyvästä sisäilmasta, akustiikasta ja rauhallisesta tunnelmasta. 

Kontio vei voiton ryhmäpuutarhamökkien suunnittelukilpailussa

Suuri yleisö on äänestänyt Kontio Taika -ryhmäpuutarhamökin parhaaksi vaihtoehdoksi metsämökkien sarjassa Eerolanpalstojen järjestämässä suunnittelukilpailussa. 

kontio-taika-ryhma-cc-88puutarhamo-cc-88kki

Kontion 35-neliöinen Taika koostuu tupakeittiöstä, makuuhuoneesta ja kylpyhuoneesta. Suuret maisemaikkunat, kuisti ja lisätilaa tarjoava parvi muodostavat yhdessä valoisan ja toimivan kokonaisuuden. Taikaan on mahdollista lisätä myös ns. kylpyhuonesauna. Kokonaisuuteen kuuluu 10-neliöinen erillinen varastomökki. 

Eerolanpalstat -ryhmäpuutarhan suunnitelma sisältää 120 ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua vapaa-ajanmökkiä. Helsinkiläisille suunnattu mökkialue on tarkoitus rakentaa Vihtiin Helsingin kaupungin maille. Rakentamisen arvioidaan alkavan aikaisintaan vuonna 2017. 

Moderni Kontio Glass House kiinnostaa loma-asuntojen rakentajia

Reilu vuosi sitten lanseerattu modernia tyyliä edustava Kontio Glass House -mallisto on otettu vapaa-ajanasuntojen rakentajien parissa innostuneesti vastaan. Malliston ajattoman moderni ilme on inspiroinut myös hirsiomakotitalon rakentajia suunnittelemaan yksilöllisiä muunnelmia Glass Housesta. Mallisto on herättänyt kiinnostusta myös Kontion vientimaissa. 

kontio-glass-house-70c

Kontio tuo hyvin käynnistyneen myynnin innostamana Glass Housesta markkinoille viisi uutta vaihtoehtoa malliston 70-neliöiseen kokoluokkaan. Uutuutena mukana on lisäksi kaksi 30-neliöistä mallia, jotka voi sijoittaa esimerkiksi samaan pihapiirin isomman Glass House -huvilan rinnalle.

Linjakasta suunnittelua edustavan Kontio Glass Housen seinämateriaaleina ovat lasi ja massiivihirsi. Mallistojen yhteisenä nimittäjänä on tehokas tilankäyttö, helppo muunneltavuus ja hallitun pelkistetty tyyli. Suurten lasipintojen ansiosta ympäröivä luonto muodostaa tärkeän osan sisätilojen tunnelmaa.

Kontio Living -konsepti tarjoaa ratkaisun hirsitalon sisämateriaaleihin

Kontio helpottaa hirsitalojen ostajien materiaalivalintoja uudella Kontio Living -konseptilla, jossa kiintokalusteet, laatat, lattiat, sisäkatot sekä seinien, ikkunoiden ja ovien värimaailma on mahdollista valita ammattisuunnittelijoiden ehdottamista vaihtoehdoista.

Hirsitalojen henkeen soveltuvat tuotteet on luokiteltu kahteen teemakokonaisuuteen: perinteisempi Classic ja moderni Future. Keskenään yhteensopivat sisustusmateriaalit ja värisävyt noudattavat maailmalta poimittuja ajankohtaisia tyylivirtauksia mutta ovat samalla ajattomia.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvinvoinnin arkkitehtuuria, jonka ytimen muodostavat hyvään asumiseen liittyvät ratkaisut. Kontio Living -konsepti sisältää muun muassa tarkkaan harkitunvalikoiman kiintokalusteita, jotka väreiltään ja materiaaleiltaan sopivat aidon puun rinnalle hienosti”, Kontion Design Manager Petri Hiltula kertoo.

Korkealaatuiset Kontio Living -keittiö- ja kiintokalusteet valmistetaan kotimaassa Kontion kanssa samaan PRT-Forest -konserniin kuuluvalla tehtaalla. Muut tuotteet tulevat Kontion valitsemilta luotettavilta yhteistyökumppaneilta ja omalta tehtaalta.

Kontio Harunire Vantaan asuntomessuilla: Suomalainen kaupunkihirsitalo japanilaisin vivahtein

kontio-harunire-talo-vantaan-asuntomessuilla-2015

Kontio Harunire: Kohde no:14, osoite Rubiinikehä 27. Suunnittelu ja valmistus Kontiotuote Oy. Runkomateriaalina 205 mm lamellihirsi. Kerrosala 114 + 90 = 204 m² + lasitettu terassi 24 m², huoneistoala 87,5 + 82 = 169,5 m², 5 h + k + s.

Maailman suurin hirsirakennusten valmistaja Kontiotuote Oy jatkaa taajamiin suunniteltujen kaupunkihirsitalojensa sarjaa esittelemällä heinäkuussa avattavilla Vantaan asuntomessuilla selkälinjaisen Kontio Harunire -omakotitalon.

Modernissa hirsitalossa nähdään uutuutena Kontio Living -konseptin mukaiset keittiökaapistot ja kiintokalusteet, jotka yhtiö lanseeraa markkinoille tänä keväänä. Erityisesti Kontion hirsitalojen henkeen suunnitellut kalusteet valmistetaan kotimaassa Kontion kanssa samaan PRT-Forest -konserniin kuuluvalla tehtaalla.

Kontion kiintokalusteet ovat osa uutta kokonaiskonseptia, jonka tavoitteena on tarjota hirsitalojen ostajille korkealaatuisia ja samalla hintakilpailukykyisiä kaluste- ja sisustusratkaisuja.  Kontio Living -tuotevalikoima laajenee jatkossa myös muilla hirsitalojen tyylimaailmaan ja ilmeeseen sopivilla tuotteilla.

Hirsi on yhä suositumpi

Kontiotuotteen kotimaan markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa iloitsee hirsitalojen suosion tasaisesta kasvusta. Viimeisimmän Rakennustutkimus RTS Oy:n julkaiseman tutkimuksen mukaan hirren osuus omakotitalojen runkoratkaisuista oli viime vuonna 14 prosenttia, kun se vielä vuonna 2009 oli yhdeksän.

”Terveellinen sisäilma, huippuhyvä akustiikka, tyylikkyys ja aidon massiivipuutalon luoma tunnelma viehättävät yhä useampia omakotitalojen rakentajia. Hirren ekologisuus ja pitkäikäisyys ovat nekin tärkeitä valttikortteja, kun perheet puntaroivat uuden talonsa materiaalivaihtoehtoja”, Louhimaa toteaa.

Myös asuntomessuilla vieraileva suuri yleisö on ottanut nykyaikaiset hirsiomakotitalot hyvin vastaan ja valinnut ne jo useamman kerran kärkijoukkoon messujen yleisöäänestyksessä.

Esimerkiksi Kontion talomalli Laajaranta valittiin viime kesänä Jyväskylän asuntomessujen Paras talo 2014 -äänestyksessä kolmanneksi suosituimmaksi messutaloksi.

Kontio Harunire tarjoaa terveellistä asumista

Japanilaisvivahteita aitoon hirsirunkoiseen Kontio Harunire -taloon (kohde 14) tuovat japanilais-suomalaisen rakennuttajapariskunnan toiveet tilaratkaisuista ja materiaaleista. Hirsitalon mahdollistama hyvä sisäilma ja allergisoimattomat materiaalit olivat tärkeitä lähtökohtia suunnittelulle.

”Saimme tehtäväksi suunnitella tämänvuotisesta messutalostamme ennen muuta asukkaiden näköisen kodin, jossa löytyy riittävästi tilaa yhteiselle oleskelulle ja perheen harrastuksille. Myös monipuoliset säilytysratkaisut on mietitty tarkkaan”, talon suunnitteluun vaikuttanut Kontion myynninedistämispäällikkö Olavi Kujanen kertoo.

Näkymät avariin, valoisiin ja kutsuviin oleskelutiloihin aukeavat heti ulko-ovelta. Huonejako on rytmitetty käytännölliseksi: keittiö, ruokailu- ja oleskelutilat sekä saunaosasto sijoittuvat alakertaan. Arkiolohuone, kolme makuuhuonetta, kylpyhuone ja kodinhoitohuone sijaitsevat yläkerrassa omassa rauhassaan.

Kauniiden luonnonväristen hirsipintojen ympärille rakennetusta rauhallisesta sisustuksesta vastaa sisustussuunnittelija Piia Kalliomäki, joka on valinnut tiloihin pääasiassa kotimaisia design-kalusteita ja tuotteita (Artek, Adea, Woodnotes, Lundia, Lapuan kankurit ja Marimekko).Japanilaisuutta edustaa luonnonmateriaalien ohella muun muassa makuuhuoneessa nähtävä japaninsininen tehosteväri.

Kerrosalaltaan 204-neliöinen mutta olemukseltaan siro rakennus sijoittuu pienelle taajamatontille siten, että talon L-muoto tarjoaa suojaa etelään ja länteen avautuvalle oleskelupihalle, jonne on käynti 24-neliöisen lasiterassin ja puupation kautta.

Myös piha-alue on suunniteltu mukaillen japanilaisen puutarhan pelkistettyä tyyliä. Japanissa on tapana istuttaa talolle oma nimikkokasvi. Perheen valinta kohdistui Japanin jalavaan (Harunire), jonka mukaan myös talo sai nimensä.

Nykypäivän vaatimukset täyttävä kodikas hirsitalo on varustettu modernilla talotekniikalla, joka on sijoitettu sisääntulopäätyyn. Hyvä akustiikka puolestaan syntyy 205 mm paksun hirsirungon avulla.

Kaksitasoinen Kontio Harunire on saanut vaikutteita Kontion selkeälinjaisesta Uusi Aika -talomallistosta, jota täydennetään messutalon pohjalta suunnitelluilla kaupunkihirsitaloilla. ”Sarjan ensimmäinen uutuusmalli julkaistaan Vantaan asuntomessujen alkuun mennessä. Erityisesti kaupunkialueille tarkoitettu moderni mallisto saa jatkoa myöhemmin”, Olavi Kujanen kertoo.

 

Kontion hirsiomakotitalo menestyi Jyväskylän asuntomessujen yleisöäänestyksessä

kontio

Kaupunkitaajamaan suunniteltu selkeälinjainen hirsitalo, Kontio Laajaranta (kohde 14), nousi Jyväskylän asuntomessujen Paras talo 2014 -äänestyksessä kolmanneksi suosituimmaksi messutaloksi.

Hyvistä rakennusmateriaaleista ja valoisuudestaan kiitosta saanut 133-neliöinen hirsiomakotitalo Kontio Laajaranta oli messuvieraiden äänten perusteella samalla paras puurunkoinen talo ̶ voiton vieneen kivitalon ja toiseksi tulleen kerrostalokohteen jälkeen.

Maailman suurimman hirsitalovalmistaja Kontiotuote Oy:n kotimaan markkinointipäällikkö Raimo Louhimaakertoo, että omakotitaloja rakentavat perheet kiinnittävät talovalinnoissaan huomiota asumisen terveellisyyteen, arkkitehtuuriin ja rakennusteknisiin ratkaisuihin.

”Hirren ylivoimainen ekologisuus ja hyvä sisäilma ovat jo useimpien rakentajien tiedossa, mutta myös talon kaunis ulkonäkö, tilojen toimivuus ja sisustusratkaisut vaikuttavat valintaan. Messutalomme suunniteltiin näistä lähtökohdista. Halusimme esitellä modernin, toimivan ja selkeälinjaisen kaupunkihirsitalon”, Louhimaa sanoo.

Kontio Laajaranta on toteutettu 243 mm paksulla lamellihirrellä ja nurkkaratkaisuna on käytetty Kontion City-nurkkaa, jonka avulla rakenteista saatiin erityisen tiiviitä.

”Talon arkkitehtuuri on suunniteltu kaava-alueita silmällä pitäen. Halusimme samalla tuoda hirsiomakotitalojen laajaan mallistoomme lisää moderneja vaihtoehtoja perinteisten rinnalle”, Kontion myynninedistämispäällikkö Olavi Kujanen toteaa.

Kontio Laajarannan rakennuttajapariskunta Kalevi Laajisto ja Liisa Halttunen-Laajisto kertovat, että kohde sai jo messujen aikana kävijöiltä kiitosta ulkonäöstään ja tilaratkaisuistaan. Hyvä Puhtaus -lehden asiantuntijat valitsivat kaikista messukohteista Kontion hirsitalon hoidettavuudeltaan parhaaksi taloksi.

”Kontio Laajaranta on parhaillaan myytävänä ja voimmekin turvallisin mielin luvata, että tulevat asukkaat saavat suurta yleisöä ihastuttaneesta talosta korkealaatuisen ja toimivan kodin”, Kalevi Laajisto toteaa.

kontio-laajaranta_pohjakuva

Sisustuksessa luonnonmateriaaleja

Kontio Laajarannan luonnonläheisestä ja levollisesta sisustuksesta vastasi sisustussuunnittelija Kirsi Valanti.

Yksikerroksisessa Kontio Laajarannassa on neljä huonetta, keittiö ja saunaosasto, jotka on jäsennelty toimivaksi kokonaisuudeksi. Isojen maisemaikkunoiden ansiosta väljät oleskelutilat ovat valoisia ja ilmavan korkeita. Saunaosasto sijoittuu omaan rauhaansa rakennuksen toiseen päätyyn ja sieltä, kuten oleskelutiloistakin, on yhteys ulos terassille ja puutarhaan.

Vanhempien makuuhuoneen sijainti lähellä peseytymistiloja ja reilun kokoista kodinhoitohuonetta lisää arjen sujuvuutta.

Sisustuksen tavoitteeksi asetettiin ekologisuuden ohella selkeys, suomalaisuus ja ajaton tyylikkyys. Kirsi Valanti sanoo arvostavansa hirren vaakaraitojen ja puukuvioiden muodostamaan vahvaa visuaalista elementtiä, joka luo luonnonmukaisen taustan muulle sisustukselle. Kaunis puu kaipaa hänen mielestään rinnalleen rauhoittavia värejä ja levollisia pintamateriaaleja.

Kontio mukana ensi kesän Vantaan asuntomessuilla

Kontio jatkaa modernia linjaa myös seuraavissa messutaloissaan. Ensi vuonna Vantaalla järjestettävillä asuntomessuilla nähtävä mallitalo edustaa sekin arkkitehtuuriltaan selkeää tyylisuuntaa.

>Lue lisää Kontio Laajarannasta blogista ja Kontion sivuilta:

http://www.kontio-blogi.com/category/jyvaskyla-2014-asuntomessutalo/

http://www.kontio.fi/fin/Hirsihuvilat/Kaikki-huvilat/hirsitalo_Laajaranta-(Jyvaskyla).656.m693.html

Kontion moderni hirsitalo Jyväskylän asuntomessuilla palkittiin parhaiten hoidettavana talona

kontio-laajaranta_ulkokuva

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi jälleen asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaan talon. Helppohoitoisimmaksi taloksi on valittu kohde 14, Kontio Laajaranta.

Asiantuntijaraadin mukaan hoidettavuusarvioinnin ja palkitsemisen tavoitteena on rakennuttajien ja suunnittelijoiden huomion kiinnittäminen talon ylläpitoon. Ensisijaisesti hyödyn saa kodin omistaja ja asukkaat. Hoidettavuus vaikuttaa paitsi asukkaiden viihtyvyyteen myös heidän terveyteensä ja kodin käyttökustannuksiin muun muassa työn tai palvelun säästöinä.

Suomen suurin hirsirakennusten valmistaja Kontiotuote esittelee Jyväskylässä Kontio Laajarannan myötä tavalliselle suomalaisperheelle suunnitellun modernin ja toiminnoiltaan selkeän 133-neliöisen hirsiomakotitalon. Arkkitehtuuriltaan pelkistetyssä yksikerroksisessa talossa on neljä huonetta, keittiö ja saunaosasto.

Markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa Kontiotuote Oy:stä toteaa tyytyväisenä, että myös messuvierailta saatu palaute on ollut hyvin positiivista. 

”Erityisesti messutalomme ulkonäköä, pohjaratkaisua, materiaalivalintoja sekä kaunista sisustusta on kiitelty. Onkin hienoa, että asiantuntijaraadin mukaan olemme onnistuneet suunnittelussamme kiinnittämään huomiota perheen arkea helpottaviin ratkaisuihin”, Louhimaa sanoo.

kontio-laajaranta-jyva-cc-88skyla-cc-88n-asuntomessuilla

Materiaalivalinnat avainasemassa

Hyvä Puhtaus -lehden kolmihenkinen asiantuntijaraati teki jokaiseen messukotiin hoidettavuusarvion. Arviointi alkaa jo talon ulkopuolisista ratkaisuista ja sisäänkäynnistä. 

Materiaali- ja kalusteiden valinnoissa helppohoitoisuuteen vaikuttavat muun muassa pinnan sileys, värillisyys, kestävyys ja niiden soveltuvuus tarkoitettuun tilaan. Helposti likaantuvissa eteistiloissa sekä kosteissa tiloissa oikeat materiaalivalinnat ovat erityisen tärkeitä. 

Myös toimiva tilajärjestys ja hyvät säilytystilat ovat osa talon helppokäyttöisyyttä. Olennaisia tiloja helppokäyttöisyyden ja -hoitoisuuden suhteen ovat kodinhoitohuone, keittiö ja pesutilat sekä tilojen varustus teknisin apuvälinein. 

”Hoidettavuus ja sen vaivattomuus vaikuttaa kasvamassa määrin kodin valintaan. Tästä syystä se tulisi huomioida entistä painokkaammin myös uusien rakennuksien markkina-arvoa arvioitaessa”, Hyvä Puhtaus -lehdestä todetaan. 

Teknisten laitteiden, suodattimien puhdistaminen ja rappusten tai pesutilojen pintojen tai kalusteiden säännöllinen puhdistaminen on tärkeää. Myös talotekniikka on keskeisessä roolissa. Eri tasot, kuten kaappien päälliset, hankaloittavat käytännön hoitotoimenpiteitä. Keskusimuri sekä hyvä ilmanvaihto-, lämmitys- ja turvallisuustekniikka helpottavat puolestaan kiinteistön ylläpitoa ja lisäävät käyttömukavuutta.

Kodin hyvän hoidettavuuden kautta perheen arki helpottuu, vapaa-aika lisääntyy ja talon myyntiarvo pysyy vuosikymmenienkin jälkeen korkealla. Hyvä hoidettavuus mahdollistaa samalla rakennuksen peruskunnon säilymisen pitkällä aikavälillä.

Kontio Laajaranta, valmistaja Kontiotuote Oy

Ulkoseinät: Lamellihirsi 243*275 mm. Nurkkarakenne Kontion City-nurkka.

Huoneistoala: 133 m²

4h + k + s + autokatos / varasto

Arkkitehtisuunnittelu: Kontiotuote Oy

Sisustussuunnittelu: Kirsi Valanti / Valanti SHOP

Lisää kohteesta: www.kontio.fi 

Laajaranta talomalli löytyy 2014 alussa ilmestyneestä Kontion Koti -talomallistosta

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi Jyväskylän asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaaksi taloksi messukohteen 14, Kontion Laajarannan. Kunniamaininnat saivat hoidettavuudessa kohteet 13, 24, 30 ja 36.

Kontiotuote kesän 2014 asuntomessuilla Jyväskylässä

kontio_laajaranta

Kontio Laajaranta on selkeän tyylikäs kaupunkihirsitalo

Jyväskyläläisen yrittäjäpariskunnan tulevan kesän asuntomessualueelle rakennuttama 133-neliöinen hirsiomakotitalo edustaa kaupunkitaajamaan hyvin soveltuvaa Kontion Koti -talomallistoa.

Arkkitehtuuriltaan pelkistetyssä yksikerroksisessa hirsitalossa on neljä huonetta, keittiö ja saunaosasto, jotka on jäsennelty toimivaksi kokonaisuudeksi. Laadukkailla materiaaleilla rakennetun talon toisessa päädyssä sijaitsee lisäksi varasto ja autokatos. Eläkepäivien kodiksi rakennetussa talossa yksi huoneista on tarkoitettu työhuoneeksi ja yksi makuuhuone on varattu lastenlapsien vierailuihin.

Isojen maisemaikkunoiden ansiosta väljät oleskelutilat ovat valoisia ja ilmavan korkeita. Saunaosasto sijoittuu omaan rauhaansa rakennuksen toiseen päätyyn ja sieltä, kuten oleskelutiloistakin, on yhteys ulos terassille ja puutarhaan.

Vanhempien seesteiseksi sisustetun makuuhuoneen sijainti lähellä peseytymistiloja ja reilun kokoista kodinhoitohuonetta lisää arjen sujuvuutta. Valkoisilla kaapeilla ja harmailla helppohoitoisilla tasoilla varustetun A la Carte -keittiön saareke kokoaa isäntäparin ja vieraat yhteen valmistamaan ruokaa ja seurustelemaan.

Hyvä sisäilma kiinnostaa asukkaita

”Hirren ylivoimainen ekologisuus ja hyvä sisäilma ovat jo useimpien rakentajien tiedossa, mutta myös rakennuksen arkkitehtuurin ja sisustuksen tulee vastata asiakkaan toiveita”, sanoo maailman suurimman hirsitalovalmistaja Kontiotuote Oy:n kotimaan markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa.

Jyväskylän asuntomessuilla Kontio haluaakin esitellä taajamaympäristöön hyvin soveltuvan modernin, toimivan ja selkeälinjaisen ratkaisun, jollaisia myös useimmat asiakkaat toivovat.

”Messukohteemme Kontio Laajaranta on toteutettu 243 mm paksulla lamellihirrellä ja nurkkaratkaisuna on käytetty Kontion City-nurkkaa, jolla saavutetaan paitsi tyylikäs ulkonäkö myös huippuluokan tiiveys rakenteisiin”, Louhimaa kertoo.

Ajaton ja luonnonläheinen sisustus

Viime syksynä ulkoapäin valmistunutta kaupunkihirsitaloa on päästy sisustamaan kaikessa rauhassa kevään 2014 kuluessa. Kontion yhteistyökumppanina jo muutaman vuoden toiminut sisustussuunnittelija Kirsi Valanti toteutti sisustuksen pariskunnan toiveiden mukaisesti. Tavoitteeksi asetettiin selkeys, suomalaisuus, ajaton tyylikkyys ja tietenkin ekologisuus.

Kirsi Valanti arvostaa hirren vaakaraitojen ja puukuvioiden muodostamaan vahvaa visuaalista elementtiä, joka luo luonnonmukaisen taustan muulle sisustukselle. ”Kaunis puu kaipaa kuitenkin rinnalleen rauhoittavia värejä ja levollisia pintamateriaaleja”, Valanti kertoo.

Valanti Shopin mallistosta löytyivät myös useimmat huonekaluista ja tekstiileistä. Valantin omaa mallistoa edustavat tasot, ruokapöytä, tuolit, sohvat, nojatuolit, työpöydät ja makuuhuoneen yöpöydät ja sängynpääty. Verhot ja vuodetekstiilit ovat Designer’s Guildin. Sisustuksesta syntyi yhtenäisten materiaalivalintojen ansiosta tunnelmaltaan harmoninen ja samalla moderni.

www.kontio.fi

Kontio: Suuret esittelytalon avajaiset Vaasassa la-su 19.-20.1. klo 12-16

hirsitalo_Aurinkometsa.x637

Suomen markkinoiden johtavan hirsivalmistajan esittelytalo Kontio Aurinkometsä Vaasassa on nyt valmis! Tule, niin näytämme miten voit rakentaa tulevaisuuden talon jo tänään.

Osoite: Raivaajanpolku 8, 65300 Vaasa.

Paikalla käytettävissäsi on hirsirakentamisen, tulisijojen ja LVIS-tekniikan asiantuntijat. Noudalla samalla KONTIO UUSI AIKA -talo- ja huvilaesite!

Lisätietoja Aurinkometsä mallista