Asuntomessuilla Jyväskylässä 50 000 kävijän raja rikki

88762c05753a3932_800x800ar

Asuntomessujen 50 000. kävijä kukitettiin

Asuntomessut Jyväskylässä -tapahtuman kävijämäärä ylitti tänään perjantaina 25. heinäkuuta 50 000 messukävijän rajan. Tasaluku sattui aamulla heti noin kello 10.30. Tuolloin messuportille saapuivat helsinkiläiset Tatu, Päivi ja Oliver Maaniitty.

Maaniityt saapuivat Jyväskylään eilen ja jatkavat matkaansa messupäivän jälkeen pohjoiseen. Messupäällikkö Heikki Vuorenpää Suomen Asuntomessuilta sekä ryhmäkoordinaattori Piia Sipinen Jyväskylän kaupungilta toivottivat heidät lämpimästi tervetulleeksi sekä palkitsivat ilahtuneen perheen maksuttomalla sisäänpääsyllä, ruoka- ja juomalipuilla sekä kukkakimpulla. Samalle päivälle sattui myös Oliver-pojan vuoden ja kahdeksan kuukauden merkkipäivä.

– Tämähän oli varsin iloinen yllätys. Asuntomessut on meille lähes jokakesäinen perinne ja viime vuosista vain Kokkolan messut ovat jääneet väliin, hämmästynyt Tatu Maaniitty iloitsi.

Messuilta Maaniityt hakevat erityisesti vinkkejä käynnissä olevaan rakennusprojektiinsa. Uusi koti kohoaa pääkaupunkiseudulle vielä loppu kesän aikana. Poikkeuksellisen lämmin sääkään ei perhettä pelottanut.

– Messuille tullaan helteestä huolimatta. Odotamme mielenkiinnolla mitä uutta nähtävää alueelta löytyy, Päivi Maaniitty jatkaa.

Asuntomessut Jyväskylässä avoinna joka päivä klo 10–18 elokuun 10. päivään saakka.

www.asuntomessut.fi

Mökillä nikkarointi on rentouttavaa ja palkitsevaa lomapuuhaa

pejz3i7iqmlpghwizavb

Moni kesälomalainen kaipaa mökille pientä askaretta ajankuluksi, ja yleensä vapaa-ajan asunnolla myös riittää monenlaista varustelu- tai korjaustarvetta. Nikkarointi on mainio tapa irtaantua lomalla tai viikonloppuna arjen stressistä – samalla tulee omin käsin rakennettua mökille jotain hyödyllistä ja kaunista.

Nikkarointi on tunnettu rentouttavasta, jopa terapeuttisesta vaikutuksestaan. Mökkiolosuhteet luovat mainiot puitteet harrastukselle; tontin raivauksen sivutuotteena syntyvistä oksaisista kuusenkarahkoista saa komeita naulakoita moneen käyttöön. Siivekkäitä mökkinaapureita voi puolestaan muistaa rakentamalla tontille sympaattisia linnunpönttöjä. Pidemmällä lomalla tai isommalla talkooporukalla syntyy jo uusi mökkiterassi tai laituri.

Työkalut avainasemassa

Mökillä nikkarointi on huomattavasti tehokkaampaa ja mukavampaa oikeilla työkaluilla. Tukeva kirvesmiehen vasara on työkalupakin vakiovaruste. Kaarisahalla laudat ja oksat katkeavat käden käänteessä. Kokoontaitettava työpenkki puolestaan on ihanteellinen mökkiolosuhteisiin, etenkin jos kuljetus- ja säilytystilaa on rajoitetusti.

Kirvesmiehen vasara, 337 mm, 14,99 € 16-4017
Kaarisaha, 533 mm (21”),
 pienet suorat hampaat, 6,99 € 16-464, 762 mm (30”), suuret suorat hampaat 7,99 € 16-463
Työpenkki, kokoon taitettava, 59 € 20-645

Kontion moderni hirsitalo Jyväskylän asuntomessuilla palkittiin parhaiten hoidettavana talona

kontio-laajaranta_ulkokuva

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi jälleen asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaan talon. Helppohoitoisimmaksi taloksi on valittu kohde 14, Kontio Laajaranta.

Asiantuntijaraadin mukaan hoidettavuusarvioinnin ja palkitsemisen tavoitteena on rakennuttajien ja suunnittelijoiden huomion kiinnittäminen talon ylläpitoon. Ensisijaisesti hyödyn saa kodin omistaja ja asukkaat. Hoidettavuus vaikuttaa paitsi asukkaiden viihtyvyyteen myös heidän terveyteensä ja kodin käyttökustannuksiin muun muassa työn tai palvelun säästöinä.

Suomen suurin hirsirakennusten valmistaja Kontiotuote esittelee Jyväskylässä Kontio Laajarannan myötä tavalliselle suomalaisperheelle suunnitellun modernin ja toiminnoiltaan selkeän 133-neliöisen hirsiomakotitalon. Arkkitehtuuriltaan pelkistetyssä yksikerroksisessa talossa on neljä huonetta, keittiö ja saunaosasto.

Markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa Kontiotuote Oy:stä toteaa tyytyväisenä, että myös messuvierailta saatu palaute on ollut hyvin positiivista. 

”Erityisesti messutalomme ulkonäköä, pohjaratkaisua, materiaalivalintoja sekä kaunista sisustusta on kiitelty. Onkin hienoa, että asiantuntijaraadin mukaan olemme onnistuneet suunnittelussamme kiinnittämään huomiota perheen arkea helpottaviin ratkaisuihin”, Louhimaa sanoo.

kontio-laajaranta-jyva-cc-88skyla-cc-88n-asuntomessuilla

Materiaalivalinnat avainasemassa

Hyvä Puhtaus -lehden kolmihenkinen asiantuntijaraati teki jokaiseen messukotiin hoidettavuusarvion. Arviointi alkaa jo talon ulkopuolisista ratkaisuista ja sisäänkäynnistä. 

Materiaali- ja kalusteiden valinnoissa helppohoitoisuuteen vaikuttavat muun muassa pinnan sileys, värillisyys, kestävyys ja niiden soveltuvuus tarkoitettuun tilaan. Helposti likaantuvissa eteistiloissa sekä kosteissa tiloissa oikeat materiaalivalinnat ovat erityisen tärkeitä. 

Myös toimiva tilajärjestys ja hyvät säilytystilat ovat osa talon helppokäyttöisyyttä. Olennaisia tiloja helppokäyttöisyyden ja -hoitoisuuden suhteen ovat kodinhoitohuone, keittiö ja pesutilat sekä tilojen varustus teknisin apuvälinein. 

”Hoidettavuus ja sen vaivattomuus vaikuttaa kasvamassa määrin kodin valintaan. Tästä syystä se tulisi huomioida entistä painokkaammin myös uusien rakennuksien markkina-arvoa arvioitaessa”, Hyvä Puhtaus -lehdestä todetaan. 

Teknisten laitteiden, suodattimien puhdistaminen ja rappusten tai pesutilojen pintojen tai kalusteiden säännöllinen puhdistaminen on tärkeää. Myös talotekniikka on keskeisessä roolissa. Eri tasot, kuten kaappien päälliset, hankaloittavat käytännön hoitotoimenpiteitä. Keskusimuri sekä hyvä ilmanvaihto-, lämmitys- ja turvallisuustekniikka helpottavat puolestaan kiinteistön ylläpitoa ja lisäävät käyttömukavuutta.

Kodin hyvän hoidettavuuden kautta perheen arki helpottuu, vapaa-aika lisääntyy ja talon myyntiarvo pysyy vuosikymmenienkin jälkeen korkealla. Hyvä hoidettavuus mahdollistaa samalla rakennuksen peruskunnon säilymisen pitkällä aikavälillä.

Kontio Laajaranta, valmistaja Kontiotuote Oy

Ulkoseinät: Lamellihirsi 243*275 mm. Nurkkarakenne Kontion City-nurkka.

Huoneistoala: 133 m²

4h + k + s + autokatos / varasto

Arkkitehtisuunnittelu: Kontiotuote Oy

Sisustussuunnittelu: Kirsi Valanti / Valanti SHOP

Lisää kohteesta: www.kontio.fi 

Laajaranta talomalli löytyy 2014 alussa ilmestyneestä Kontion Koti -talomallistosta

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi Jyväskylän asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaaksi taloksi messukohteen 14, Kontion Laajarannan. Kunniamaininnat saivat hoidettavuudessa kohteet 13, 24, 30 ja 36.

Ramirentin yhteistyökumppani NoppaKoti tarjoaa uudenlaista kompaktia asumista

bekmdqv8e2il8gvcsu3h

Yksi Jyväskylän Asuntomessujen kiinnostavimmista kohteista tänä vuonna on niin sanottu NoppaKoti, eli pienelle tontille mahdollisimman neliötehokkaasti rakennettava omakotitalo yhden tai kahden hengen talouksille. ”NoppaKodista on tekeillä eräänlainen uusi lifestyle”, sanoo NoppaKodin idean kehittäjä ja yrityksen markkinointijohtaja Ari Björn. Björn kertoo saaneensa idean yksinasuttavaan omakotitaloon kun loukkaantui onnettomuudessa vuonna 2007 murtaen molemmat kantaluunsa joutuen sen seurauksena pysymään kotinsa neljän seinän sisällä puoli vuotta. Oman rauhan puute ja seinänaapurien armoilla oleminen kävivät toipilaan hermoille, ja Björn alkoi miettiä uusien asumismuotojen mahdollisuutta. Aikaisemmin muun muassa pelikehittäjänä toiminut Björn löysi inspiraationsa pelinopan muodosta ja alkoi ystävänsä, arkkitehti Timo Kaipaisen, avustuksella sovitella idean mahdollista toteutusta.

Ideasta käsinkosketeltavaksi brändiksi
Nyt NoppaKoti on kasvanut brändiksi ja Kaipainen toimii sekä pääsuunnittelijana että NoppaKoti -yrityksen toimitusjohtajana. Yhtiön osakkaisiin kuuluu myös Harri Nokso Puutalokymppi Oy:stä jaJuha NykänenKari Ylönen ja Joona Savonen KS Laatutaloista.

NoppaKodista on syntymässä vastareaktio perhekeskeisille asuntomarkkinoille: 74 % Suomen kotitalouksista on yhden tai kahden hengen kotitalouksia, ja kuitenkin yli puolet suomalaisista haluaa asua omakotitalossa. Omakotitalot on pitkään nähty vain perheidyllin täydentäjinä, sopivana paikkana kasvattaa lapsia, eikä juurikaan vaihtoehtoasumisena sinkuille tai lapsettomille. NoppaKoti pyrkii tarjoamaan omakotitalon rauhaa myös näille. ”Kohderyhmässämme ovat erityisesti nuoret ensikodin ostajat sekä myös vanhemmat pariskunnat, joiden lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa, jotka ovat tottuneet omakotitalon rauhaan ja tapaan asua”, Björn kertoo.

Uudenlaiselle tavalle asua Suomessa on ollut kysyntää: toinen Asuntomessualueelle rakennettavista NoppaKodeista myytiin kahdessa viikossa.  Jäljelle jäävään toiseen taloon muuttaa idean isä itse, mutta NoppaKoteja haluavien ei tarvitse odottaa pitkään: Lahden Karistossa NoppaKodilla on kolme tonttia jossa rakennuskoneet pistetään käyntiin heti, kun sopivat asiakkaat löytyvät. Sekä kustannustehokkuuden että kaavamääräysten vuoksi NoppaKodit rakennetaan aina ryhmittäin. Omaperäinen rakennusratkaisu tuottaa enemmän byrokratiaa ja päänvaivaa rakennuslupien myöntäjille, jos se on ainoa laatuaan alueella.

Tärkein asia NoppaKodin suunnittelussa on se, että tontti johon se rakennetaan, on hyvällä alueella. NoppaKoti -miniomakotitalon ollessa vain 75,5 neliötä, sille tarvittavaksi tontiksi riittää 300–400 neliötä. Noppakoteihin kuuluu pieni piha-alue, josta pyritään tekemään mahdollisimman helppohoitoisia. ”Tärkeintä NoppaKodeissa on viihtyvyys. Pyrimme tekemään NoppaKodista kodin, jossa viihtyy vuodenajasta riippumatta”, Björn painottaa. NoppaKodit ovat passiiviluokan puutaloja, ja ne tehdään yhteistyössä Puutalokympit Oy:n kanssa.  NoppaKodit pyritään rakentamaan paitsi viihtyisiksi, myös ekotehokkaiksi ja edullisiksi.

Ramirent vahvasti projektissa mukana
Ramirent toimii yhteistyössä NoppaKodin kanssa. ”Rakentamiseen tarvittavat laitteet on yleensä aina järkevämpi vuokrata ja palkkaamamme ammattirakentajat ovat tottuneet käyttämään Ramirentin rakennuskoneita, siksi yhteistyö Ramirentin kanssa tuntui luonnolliselta. Koko NoppaKoti -projekti olisi ollut paljon hankalampi toteuttaa ilman Ramia, olemme vuokranneet esimerkiksi erilaisia rakennuskoneita ja nostimia, rakennustelineitä, työmaakoppia, rakennusportaita ja maantiivistäjiä. Nyt messuaikana erityisen hyödylliset ovat Ramilta vuokratut portaat, jotka mahdollistavat suuren messuvierailijamäärän kulun messukohteissa. Kulku on saatu kiertämään Ramirentin ulkoportaiden kautta niin, että talon sisäportaikossa ei tarvitse tungeksia molempiin suuntiin”, Björn kiittelee.

Juttu ja kuvat: Riitta Komulainen ja Anna Hanström

http://noppakoti.fi/

Asuntomessujen avajaisviikonloppu onnistunut – kiitosta monipuolisista palveluista

b5682600a5924dc8_800x800ar

Vuoden 2014 Asuntomessut Jyväskylässä avattiin yleisölle perjantaina. Projektipäällikkö Anu Hakalan mukaan avajaisviikonloppu on sujunut hyvin. – Messut ovat lähteneet käyntiin hienosti ja messuvieraat ovat olleet erittäin tyytyväisiä, Hakala kertoo.

Espoosta Keski-Suomeen viikonloppuretkelle lähteneet Janne ja Annamari Leino kehuivat messujen järjestelyjä ja erityisesti monipuolista ravintolamaailmaa. Alueelta löytyy messuravintolan lisäksi a la carte -ravintola, kioskeja ja kahviloita.

– Olemme käyneet Asuntomessuilla jo monena vuonna. Ravintolamaailma on aina ollut laadukas verrattuna muihin vastaaviin tapahtumiin. Tänä vuonna erityisen onnistunut on viihtyisä ranskalaishenkinen terassimiljöö, joka on aivan ainutlaatuinen, Janne Leino sanoo.

Messuravintolan edustalle Alhambra-aukiolle sijoittuva Garden Cafe & Grill on osa messujen Puutarhanäyttelyä, joka toteutettiin Asuntomessuille nyt ensimmäistä kertaa.

– Ravintolan henkilökunta on ollut todella ystävällistä ja palvelualtista, Janne Leino sanoo.

Pienten lasten vanhemmat kiittelivät myös tapahtuman lapsiystävällisyyttä.

– Täällä on hyvät lastenhoitotilat ja muutenkin huomioitu lapsiperheiden tarpeet, Annamari Leino sanoo.

Leinot olivat lähteneet liikkeelle heti aamusta ja ehtineet kiertää iltapäivään mennessä jo kaikki kohteet. Tulevaisuudessa isommasta asunnosta haaveilevan pariskunnan mieleen olivat erityisesti kohde 14, Laajaranta ja kohde 29, Lakka Kivitalot Heikkinen.

– Ne olivat kokonaisuutena sellaisia, joihin olisimme voineet muuttaa saman tien, pariskunta hymyili.

Avajaisviikonloppuna kävijöitä lähes 10 000

Avajaisviikonloppuna Äijälänrannan asuntomessualueella vieraili yhteensä 9564 kävijää. Avajaispäivänä perjantaina messuvieraita oli 3675 ja lauantaina 3040. Sunnuntaina kävijöitä oli 2849. Messupäällikkö Heikki Vuorenpään mukaan kävijämäärä on avajaisviikonlopulle tavanomainen.

– Järjestelyt ovat kunnossa ja monipuoliset messukohteet ovat valmiina vastaanottamaan messuvieraita uuteen viikkoon, Vuorenpää summaa.

www.asuntomessut.fi

Talo a:ssa Jyväskylän Energia esittelee älykästä energian ohjausta

971996_455200114570973_1158243724_n

Havainnekuva takapihalta copyright: Arkkitehtipalvelu Oy

Äijälänrannan asuntomessujen Talo a elää sähköpörssin sykkeessä. Vaikka älykäs talotekniikka hyödyntää vuorokauden edullisimmat sähkönhinnat, ei asukkaiden tarvitse viettää aikaansa kädet säätönappuloilla: kulutushuippujen leikkaamisen ekoteko ei tee arjesta hankalaa.

Ainutlaatuinen hybridi

Freesiatie 5:ssä Annukka ja Jukka Akselinin nelihenkisen perheen koti esittelee kaukolämmityksen, aurinkolämmön ja maajäähdytyksen yhdistävän, ainutlaatuisen hybridiratkaisun. Talo a lämpiää pääasiassa kaukolämmöllä. Lisäenergiaa tuottavat peltikattoon integroidut aurinkokeräimet ja jykevä tulisija. Kaukolämmön ansiosta erillistä vesivaraajaa ei tarvita.

Silloin kun talossa syntyy energiaa enemmän kuin sitä kuluu, ylijäämä syötetään Jyväskylän Energian verkkoon. Kun taas oma lämpö ei riitä, talo ostaa kaukolämpöä ja maksaa käyttämänsä ja tuottamansa mukaisesti nettoenergiasta Jyväskylän Energialle. Jäähdytyksessä talo hyödyntää maaenergiaa pihaan kaivetuilla energiahäkeillä.Pihaan on upotettu kaksi pari metriä korkeaa, kartionmuotoista putkilenkkiä, joissa kiertävää nestettä liikutetaan laitetilan pumpulla. Lämmitys- ja jäähdytyspiirien energiat otetaan lämmönvaihtimiltaan talon sisäiseen vesikiertoon. Lämpöä ja viileää jaetaan tiloihin toimistorakennuksista tutuilla kattosäteilijöillä.

Kysyntäjoustoa soveltuviin laitteisiin

Talo pilotoi sähkön ja lämmönkysynnänjoustopalvelua: soveltuva osa energian käytöstä painottuu niihin vuorokaudenaikoihin, joina yleisesti kulutus on vähäistä ja energia edullista. Tyypillisesti kysyntäjoustoon käytettävä automatiikka ohjaa niitä laitteita ja järjestelmiä, jotka voivat olla toiminnassa muutaman tunnin pätkissä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Sähköä on joustosta huolimatta aina saatavilla esimerkiksi valaistukseen, ruuanlaittoon ja viihde-elektroniikan käyttöön. 

  • Kulutusjoustoa yksinkertaisimmassa muodossaan on harjoitettu energia-alalla vuosikymmenet. Kaksiaikahinnoittelun perusta – jako yö- ja päiväsähköön – on nykyisille älylaitteille turhan vaatimatonta. Tausta-ajatus on silti sama: asiakasta palkitaan siitä, että hän siirtää osan kulutuksestaan edullisimman energian tunteihin. Tämän ansiosta voimalaitokset voivat käydä ja kuormittaa energian siirtoverkkoja tasaisemmin ympäri vuorokauden. Järjestelyn yleistyminen olisi kansantaloudellisestikin toivottavaa, kun kapasiteettia ei tarvitsisi mitoittaa huippukulutuksen mukaan, kiteyttää kehittämispäällikkö Janne Pirttimäki Jyväskylän Energia Oy:stä.

Äijälänrannan pilotissa on kyse sekä sähkön että lämmön kulutuksen ohjaamisesta. Jyväskylän Energian tietoverkot tuovat kotiautomaatiolle informaation lähivuorokausien säästä ja ennakkotiedot tuntikohtaisista energiahinnoista.

Jyväskylän Energian Pörssisähkö sopii aktiivisille

Kotiautomaatio auttaa päivittäisessä energiansäästössä osoittamalla, milloin olisi sopivin aika käynnistää esimerkiksi pesukone. Jyväskylän Energia on tuonut kysyntäjoustoonkin soveltuvaksi uutuustuotteeksi markkinoille Pörssisähkön. Se sopii käyttäjälle, joka haluaa seurata sähkön hintakehitystä ajantasaisesti. Tuotteen hinnoittelu seuraa tunti tunnilta NordPool-sähköpörssin hintakäyrän liikkeitä. Asiakas pääsee tarkastelemaan energiankulutustaan ja sen ohjauksia reaaliaikaisesti kotipäätteeltään.

Jyväskylän Energia Oy kehitti kotiautomaation toiminnallisuuksia yhteistyössä alan yritysten kanssa. Kohteen etäluettavan sähkömittarin toimittajaksi valittiin jyväskyläläinen Aidon Oy, kotiautomaatiojärjestelmän toimittajaksi kempeleläinen Ouman Oy ja sähköisen raportoinnin kehittäjäksi jyväskyläläinen inPulse Works Oy. Taloautomaation ohjelmoinnin toteutti jyväskyläläinen Säätö ja Asennus Grav Oy.

Jyväskylän Energiaa kiinnostavat kaukolämmityksen hybridiratkaisut. Talo a:n antamia kokemuksia ja selvitysten tuottamaa uutta tietoa hyödynnetään mm. Jyväskylän keskustan tuntumassa sijaitsevan Kankaan vanhalle tehdasalueelle rakennettavan, mittavan asuinalueen suunnittelussa.

Postmodernia aaltoa twistillä

  • Halusimme modernin, arkkitehtonisen kodin, jossa olisi sopivasti kontrasteja ja ripaus postmodernia aaltoa. Sisätilat ovat yleisilmeeltään vaaleat, mutta graafista kontrastia on haettu isoilla yhtenäisillä väri- ja materiaalipinnoilla. Pihassa on koristeellinen hulevesiallas ja talon länsipäätyä varjostaa pergolamainen, vino viherseinä, Annukka Akselin kertoo.

Huleveden käyttö koristeaiheena on yksi Talo a:n erikoisuuksista. Betonista valettu hulevesioja ohjaa tontin sadevedet betoniseen hulevesialtaaseen. Allas toimii vesiaiheena, mutta kertynyttä vettä voi myös hyödyntää pihankasvien kasteluun.

Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta pihalla on teräksestä ja tummanruskeasta alumiiniprofiilista valmistettu, köynnöskasveille suunniteltu viherseinä. Se nojautuu vinosti talon julkisivuun ja muodostaa suojaisan, pergolamaisen tilan sekä ensimmäisen kerroksen terassille, että toisen kerroksen parvekkeelle.

  • Viherseinä antaa suojan katseilta. Talon sisältä, parvekkeelta ja terassilta näkee kuitenkin pihalle ja rantaan, koska profiiliin on tehty ikkunoiden kohdalle aukot, Jukka Akselin sanoo.

Talo a:n taustatiedot:

  • Huoneistoala: 155,5m² + ullakkotila 21,5m² + varasto 10m² + tekninen tila 4,5m²

  • 5h+k+ruok.+khh+s

  • Asukasmäärä: 4

  • Kerrosluku: 2

  • Runkomateriaali: Kivi

  • Piha: Asuinrakennuksen moderni arkkitehtuuri yhdistyy ympäröivään pihaan, joka on tyylikkään moderni mutta käytännöllinen. Pergolamaisen köynnösseinän kupeessa terassilla on viihtyisä oleskelualue naapureiden katseilta suojassa. Terassilta on puiden reunustama näkymä vesialtaalle. Nurmialue on helppohoitoinen ja piha liittyy hulevesialueeseen luontevasti ja selkeästi rajattuna. Vihertehokkuus on otettu erityisesti huomioon pihaa suunniteltaessa. Se näkyy mm. hulevesien käsittelyssä ja luonnonvaraisten kasvien käytössä.

  • Kohteeseen tulee Isku Oy:n sisustusnäyttely

  • Sisutussuunnittelun on tehnyt Taina Hiltunen / SisustusTaina

  • Valaistuksen on suunnitellut Winled Oy

  • Rakennuttajat Annukka ja Jukka Akselin

  • Päänäytteilleasettaja: Jyväskylän Energia Oy

  • Yhteistyökumppanit: Arkkitehtipalvelu Oy (arkkitehti- ja pääsuunnittelu), Heatco Oy (LVI-suunnittelu), Protacon Oy (sähkösuunnittelu), Kuoppala Finland Oy (pihasuunnittelu), SP Rapparit Oy (pääurakoitsija), UST PRO Oy (talotekniikka-asennukset), Itula Oy (lämmitysjärjestelmäasennukset), Aidon Oy (energiapalvelulaite), Ouman Oy (kotiautomaatiojärjestelmä), inPulse Works Oy (sähköinen raportointi), Säätö ja Asennus Grav Oy (taloautomaation ohjelmointi), Forte Kivitalot (rakennussuunnittelu ja runkomateriaalit), Uponor Oyj (energiahäkit), Ruukki Oyj (aurinkokeräin)

https://www.facebook.com/JyvaskylanAsuntomessut2014

https://www.facebook.com/taloakselin

Asuntomessut Jyväskylässä avataan yleisölle huomenna

jyvaskyla_ant2942

Asuntomessut Jyväskylässä käynnistyvät huomenna perjantaina 11.7. Yleisölle avoin avajaistilaisuus järjestetään messuravintolassa klo 10.30 alkaen. Messut avaa europarlamentaarikko Henna Virkkunen.

Näköetäisyydellä Jyväskylän keskustasta sijaitsevalla Äijälänrannan messualueella on esillä 44 kohdetta: 37 pientaloa, 5 kerrostaloasuntoa, pihasauna ja talorakenteita esittelevä tuotetalo. Tänä vuonna messuille toteutetaan ensi kertaa Asuntomessujen historiassa myös puutarhanäyttely, jossa alan uusimpia trendejä esitellään yhdeksän eri teemoin toteutetun mallipuutarhan voimin. Uutta ovat myös Asuntomessujen teemareitit ja 8.8. järjestettävä Messujen Yö.

– Messuille rakennetut talot ovat hyvin erityyppisiä niin kokonsa kuin arkkitehtuurinsa osalta. Kaikki uutuudet ja oheisnäyttelyiden runsauden huomioiden voisi sanoa, että tänä vuonna messuilla on enemmän nähtävää kuin koskaan aiemmin, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Vaikka laajaa ja monipuolista messutarjontaa voidaan pitää osoituksena onnistuneesta messuprojektista, asettaa sisällön runsaus myös haasteita.

– Messukävijän vierailua alueella on pyritty helpottamaan teemareittien avulla. Tarjolla on neljä asiantuntijoiden räätälöimää reittiä, joita voi seurata omatoimisesti joko teemakartan tai verkkosovelluksen avulla, Heiskanen kertoo.

Myös Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson on tyytyväinen Asuntomessujen toteutukseen.

– On helppo olla ylpeä kiinnostavasta ja laadukkaasta messualueesta, joka on ihanteellisesti vesistön äärellä ja hyvien kulkuyhteyksien varrella: luonnon keskellä, jonne läheiset kaupungin valot luovat urbaania hohtoa, Andersson toteaa.

Jo kolmatta kertaa asuntomessukaupunkia isännöivän Anderssonin mukaan messuilla on merkittäviä vaikutuksia paitsi Jyväskylän alueen asumisen kehittämisessä myös matkailullisesti, imagollisesti ja taloudellisesti.

– Messut tukevat erinomaisesti myös kaupungin tuoretta asumisvisiota, jonka teemoja ovat vetovoimaisuus, resurssiviisaus, suvaitsevaisuus ja seudullisuus, Andersson kuvailee.

Kaupunkilaisten yhteinen olohuone

Järjestyksessään 45. Asuntomessujen rakentuminen on sujunut ennakoidusti ja hyvässä aikataulussa. Projektipäällikkö Anu Hakalan mukaan rakentajaperheet ja rakennuttajat ovat olleet erittäin motivoituneita ja sitoutuneita messuhankkeeseen. Hänen mukaansa rakentamisen laatu on ollut kokonaisuudessaan hyvä.

Keskeinen osa asuntomessualueen suunnittelua ja rakentamista on ollut myös puisto- ja viheralueiden kehittäminen. Äijälänrantaan haluttiin luoda mahdollisuuksia kaupunkilaisten yhteiseen ajanviettoon ja oleskeluun.

– Viihtyisyyttä luovat esimerkiksi alueen taideteokset sekä alueelle suunnitellut puistokalusteet ja kierrätyslasista valetut valaisinpollarit. 13-kerroksisen tornitalon, Jyväskylän Maailmanpylvään, edusta avautuu messujen jälkeen kävely- ja uimarannaksi, joka palvelee kaupunkilaisia yhteisenä olohuoneena, Hakala kertoo.

Messualueen valmistumisen myötä myös kaupunkilaisten keskuudessa suosittu Jyväsjärveä kiertävä ulkoilureitti saa lopullisen asunsa. Asuntomessualueen kohdalle rakennettu näyttävä puukaarisilta toimii alueen sisääntuloporttina ja varmistaa turvallisen liikkumisen Rantaraitin kulkijoille.

Asuntomessujen lisäksi Jyväskylän kesä on täynnä lukui­sia kansallisia ja kansainvälisiä huipputapahtumia. Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesässä (8.-13.7.) valittavana on suuri määrä konsertteja, teatteria, tanssia ja keskusteluja sekä yleisölle ilmaista katuohjelmaa. Messujen avajaisviikonloppuna suuren suosion saavuttanut Suomipop-festivaali puolestaan marssittaa lavalle kotimaisia huippuartisteja. Elokuun alussa järjestetään ralliautoilun MM-sarjan osakilpailu Neste Oil Rally Finland (31.7–3.8.).

www.asuntomessut.fi 
visit.jyvaskyla.fi

Viheralan ammattilaiset nostivat kolme asuntomessupihaa

Viheralan ammattilaiset kiersivät Jyväskylän asuntomessualueen pihat avajaisten alla. Yleishuomio on, että vaatimus pihasuunnitelmasta näkyy alueella pääsääntöisesti onnistuneina piharatkaisuina. Pihat ovat toiminnallisesti harkittuja, kasvivalinnat pääsääntöisesti onnistuneita, hulevesien hyötykäyttö näkyy alueen yleisilmeessä ja muutamissa piharatkaisuissa sadeveden hyötykäyttönä.

Pihat on pääsääntöisesti jäsennelty selkeästi myös pihan hoitoa ajatellen. Kivipintaa on lähes kaikissa pihoissa, joissakin aika runsaasti, mutta pinnat on rakennettu elävästi ja tasokkaasti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Työn laatu näkyy erityisesti yksityiskohtien viimeistelyssä, esimerkiksi kaivojen ympärillä kiveyksissä.

Kaupunkiviljelyn pihatrendi näkyy monissa pihoissa eri kokoisina hyötypuutarhoina, kasvilaatikoina ja kasvimaina. Myös pihan monipuolista käyttöä on lisätty käyttämällä laajoja terassialueita ja katettuja tiloja sekä pihakeittiöitä.

Jyväskylän asuntomessuilla on ollut kaupungin palkkaama pihavalvoja, joka on tarkastanut pihasuunnitelmat ja valvonut pihatöiden toteutusta. Tämä on hyvä ratkaisu ja sen soisi jatkuvan seuraavilla asuntomessuilla.

Näillä messuilla on myös kokeiltu viherkerrointa yhden korttelin pihasuunnittelua ohjaamassa. Pilottikokeen tuloksia seurataan ja on mielenkiintoista saada tulokset, miten paljon suunnittelua ohjaavat normit ovat vaikuttaneet pihoihin lisääntyneinä kasvimäärinä ja hulevesien hyötykäyttönä.

Kolmas uusi pihoihin liittyvä asia Jyväskylässä on teemapuutarhojen osasto, jotka tuovat kävijän kannalta merkittävän lisäarvon etsittäessä pihoihin uusia ideoita ja tuotteita. Eri yritysten toteuttamat teemapuutarhat ovat vierekkäin pääraitin varrella.
Myös kiveysten, nurmikoiden ja kasvialueiden rajaukset ovat kiitettävästi yleistyneet. Pihoissa on rajauksista useita eri malliratkaisuja. Sen sijaan luonnonkiveä on käytetty vähän ja toteutuksissa on laadullisia puutteita.

Kolme pihaa esille

Kohde 5, Käpylä 221

Kohde5
Kohteen piha on perustoiminnoiltaan selkeä, jämäkkä ja paljon yksityiskohtia sisältävä. Toteutus on laadukas. Kasveja on käytetty riittävästi ja niiden valinnat ovat perusteltuja. Kadun puolella on portit, jotka jämäköittävät kadunpuoleista sisääntuloa tontille. Pihassa on mukavia yksityiskohtia, muun muassa vesirännien ympärille tehdyt kiveykset. Nurmialue on yhtenäinen. Pihasuunnittelu Kuoppala Finland Oy, piharakentaja Piharakennus Valo Oy.

Kohde 9, Polar 165.

Kohde9

Tässä pihassa ovat laajat kiveykset, mutta ne on toteutettu korkeatasoisesti ja laajat pinnat on rikottu onnistuneesti väri- ja kuviopinnoin. Piha on otettu hyötykäyttöön onnistuneesti terassoimalla alapihalle erillinen alue, jonne on mahdollista perustaa esimerkiksi hyötypuutarha. Pihaa rajaava luonnonkivimuuri on toteutettu hyvin. Pihan kasvivalinnat ovat perusteltuja. Pihasuunnittelu Kuoppala Finland Oy, Veera Saraksenaho, kivityöt Viherkivi Oy, viherrakentaminen Keski-Suomen Puutarha-Apu Oy

Kohde 27, Älsbytalo Suometar.

Kohde27
Tämä piha on viihtyisä, toimiva ja rakennettu hyvin. Pihan vahva värimaailma toistaa talon värimaailmaa. Esimerkiksi talon punaiset yksityiskohdat toistuvat pihan värikkäässä koristekatteessa. Pihassa on toimivia ja hyviä yksityiskohtia, kuten vesikaivo. Erityishuomion saa talon päädyssä oleva kiveys, jossa kiveyksen muoto ohjaa luontevasti kulkua turvallisuutta lisäten ohi palotikkaiden. Siistit rajaukset, persoonallisuus ja vahva muotokieli ovat tämän pihan valtteja. Pihasuunnittelu Viherrys Heinonen Oy, Mari Ruokonen, piharakentaja Viherrys Heinonen Oy

Ammattilaisten pihakierroksella olivat mukana maisemasuunnittelija Mirva Vuohtoniemi Maisemasuunnittelijat ry:stä, Harri Pohjalainen Viher- ja ympäristörakentajat ry:stä sekä Seppo Närhi edustaen sekä Viher- ja ympäristörakentajat ry:tä että Viherympäristöliitto ry:tä.

K-raudan ja Rautian tarjoama Suomen laajin talovalikoima mukana Jyväskylän Asuntomessuilla

9fec4cffd48abe66_800x800ar

Omatalo Uniikki Asuntomessut 2014 olohuone

Koiranomistajille suunniteltu Ainoakoti HauHaus ja lapsiperheen Omatalo Uniikki esittelevät K-raudan ja Rautian tarjoamaa Suomen laajinta talomallistoa Jyväskylän Asuntomessuilla. Kummassakin talossa on tavoitteena helppo ja viihtyisä arki.

Koiranomistajille suunniteltu Ainoakoti HauHaus (kohde 36)

Ainoakodin koiramaisesti nimetty HauHaus on suunniteltu kahden espanjanvesikoiran ja heidän omistajiensa lähtökohdista maltillisilla kustannuksilla. Muita suunnittelun lähtökohtia olivat luonnonläheisyys ja “tavanomaisen valkoisen” välttäminen. Tapetit, laatat ja lattiapinnat on valittu Cellon ja Vallilan tuotevalikoimista. Jyväskylän Asuntomessujen ensimmäisenä valmistuneen talon huoneistoala on 101 m2.

Koirat on otettu huomioon talon pohjaratkaisussa, sisätilojen pintamateriaalivalinnoissa sekä pihasuunnittelussa. Koiraperheen arki on huomioitu monilla pienillä asioilla muun muassa lattiamateriaaleissa, sähköisessä kodinohjausjärjestelmässä, kodinhoitohuoneen suunnittelussa, saunassa ja ovissa. Lämmitys on HauHausissa toteutettu monipuolisella kaukolämmön, takan, ilmalämpöpumpun sekä vesikiertoisen lattialämmityksen yhdistelmällä. Talon energiatehokkuusluokka on B ja sen E-luku 127. Talon toimintoja, esimerkiksi energiankulutusta, voi seurata ja ohjailla Talotohtori-kotiautomaatiojärjestelmällä.

8576634e03408afb_800x800ar

Ainoakoti Hauhaus Asuntomessut 2014 olohuone

Kodin Ykkönen mukana sisustamassa

HauHausin kodin sisustuskalusteet ja -materiaalit ovat pääosin Kodin Ykkösen valikoimista. Tavoitteena oli luoda lämminhenkinen ja kodikas, asukkaidensa näköinen kokonaisuus, jossa toimivuus ja estetiikka ovat tasapainossa. Suunnittelun lähtökohtina ovat olleet koira-arkea helpottavat ratkaisut ja oivaltava, kohtuuhintainen sisustus. Värikylläisessä ja runsaan modernissa kodissa luonnonläheisyys ja asukkaiden suosikkivärit pelaavat rennosti yhteen.

Kalusteet ovat tukevia ja koiraystävällisiä: teräviä reunoja, lasia, helposti likaantuvia materiaaleja ja arkoja värejä on pyritty välttämään. Kodin tekstiilit ovat vesipestäviä ja tiiviisti kudottuja.

Kodissa on lisäksi helppohoitoinen ja selkeä koiraystävällinen piha, jossa takapihalla koirille oma lepokeidas ja agility-esteitä. Kasveiksi on valittu myrkyttömiä ja koirankestäviä lajeja. Pieni hyötykasvatusalue on rajattu koirapihan ulkopuolelle.

Hauhaus Ainoakoti.fi-sivuilla: http://www.ainoakoti.fi/kampanjat/hauhaus/ 
Seuraa HauHausin blogia: http://www.asuntomessut.fi/blog/hauhaus 
Tykkää HauHausista Facebookissa: https://www.facebook.com/hauhaus2014

Omatalo Uniikin suunnittelu ottaa kaikki perheenjäsenet huomioon (kohde 4)

Omatalo Uniikki on kaksilapsisen perheen turvallinen ja toimiva kaksikerroksinen puurakenteinen koti, jonka huoneistoala on 180 m2. Avarassa ja valoisassa kodissa materiaalit huokuvat aitoutta ja maanläheisyyttä. Perhe arvostaa aktiivisen arjen vastapainoksi yhdessäoloa ja kotona puuhastelua, joten pohjaratkaisussa on otettu jokaisen perheenjäsenen tarpeet huomioon.

Uniikki on aikaa kestävä ja ympäristöön sopiva, tulevia asukkaita ja heidän tarpeitaan palveleva kokonaisuus. Talossa toteutuu puurakentamisen hyödyt ja vaivattomuus yhdistettynä kestävään ajattomaan julkisivuun, jossa on tuulettuva rappauslevyjärjestelmä. Avarat ja toimivat tilat on saatu aikaan toteuttamalla vain osa rakennuksesta kaksikerroksisena, jolloin saadaan korkeutta ja tilantuntua keittiön ja olohuoneen yhdistävään tilaan.

Omatalon lämmitysmuoto on maalämpö, johon on integroitu jäähdytys maapiiristä. Energiapihin rakennuksen energiatehokkuusluokka on A ja E-luku 134.

75-vuotias Omatalo on ensimmäinen CE-hyväksytty talopakettitoimittaja Suomessa. Puurakenteinen Omatalo on ekologinen ja sen hiilijalanjälki on verrattain pieni.

Uniikki Omatalo.com-sivuilla: http://www.omatalo.com/uutiset/omatalo-uniikki-asuntomessuilla-2014/ 
Seuraa Omatalo Uniikin Facebook-sivuja: https://www.facebook.com/OmataloUniikki

Asuntomessujen trendit: isot ikkunat ja puupinnan paluu

3326cd96-e604-4aa6-99e0-979288f90436-main_image
Kannustalon Lato on ulkoa hillityn näköinen harjakattoinen talo, mutta sisältä moderni ja pelkistetty. Lamelliliimatut, öljytystä massiivitammesta tehdyt ikkunat ja ovet vaikuttavat huomattavasti sen ilmeeseen.
Tämän vuoden asuntomessujen näkyvät trendit ovat isot ikkunapinnat ja liukuovet, sekä puhtaan, lakatun tai öljytyn puupinnan paluu ikkunoiden ja ovien rakenteisiin.

”Jyväskylän asuntomessualueen talot eivät ole pinta-alaltaan valtavia, kuusi taloa kymmenestä on alle 160-neliöisiä. Ikkunapinta sen sijaan on kasvanut, sillä sisälle halutaan valoa ja pieneenkin tilaan avaruutta”, kertoo Suomen suurimpiin ikkunavalmistajiin kuuluvan Tiivituotteen markkinointipäällikkö Mika Kanervo.

Kanervon mukaan tekninen kehitys on osaltaan mahdollistanut lattiaan asti ulottuvien ikkunoiden yleistymisen. Tyypillinen ratkaisu on kolminkertainen eristyslasi, jonka sisäpinta tuntuu talvellakin lämpimältä. Edes isot liukuovet eivät juuri häviä kiinteille ikkunoille energiatehokkuudessa, sillä moderneissa nostoliukuovissa käytetyt ratkaisut mahdollistavat erittäin tiiviit rakenteet.

”Nostoliukuovessa ovi nousee muutaman millin irti tiivisteistä, kun kahva pyöräytetään ylhäältä ala-asentoon. Vastaavasti kiinni lukittaessa ovi painuu napakasti tiivisteitä vasten”, Kanervo selvittää.

Messuilla kenties näyttävin esimerkki isoista ikkunapinnoista on Villa Muurame, jossa huomiota kiinnittävät 2,6 metriä korkeat oleskelutilan ikkunat sekä alakerran tupakeittiöstä terassille aukeava 3,4 metriä leveä liukuovi.

Kanervo korostaa, että teknisten ratkaisujen parantuessa huolellisen asennuksen merkitys on korostunut.

”Erityisen merkittävää ammattitaitoinen asennus on liukuovissa, sillä energiatalouden lisäksi huolimaton asennus voi aiheuttaa vuosien kuluessa ongelmia painavan oven toiminnassa”, Kanervo muistuttaa.

Puhtaalla puulla haetaan persoonallista ilmettä

Ikkunoiden puitteiden ja karmien yleisin pintakäsittely on perinteinen valkoinen peittomaalaus. Monessa messutalossa on kuitenkin päädytty puhtaaseen, lakattuun tai öljyttyyn puupintaan.

”Hyvä esimerkki on Kannustalon Lato, joka on ulkoa hillityn näköinen harjakattoinen talo, mutta sisältä moderni ja pelkistetty. Lamelliliimatut, öljytystä massiivitammesta tehdyt ikkunat ja ovet vaikuttavat huomattavasti sen ilmeeseen”, Kanervo toteaa.

Toinen esimerkki on hiihtäjä Matti Heikkisen Lakka Kivitalo, jossa puupinta, erityisesti tammi, näkyy talossa jo viilupintaisesta ulko-ovesta alkaen. Ikkunoissa on myös perinteiset puiset tuuletusluukut.

Kanervo viittaa Tiivin pohjoismaiseen trendiraporttiin, jonka mukaan kodin halutaan peilaavan asukkaiden persoonallisuutta. ”Ikkunoita ajatellaan osana sisustusta ja kodin kokonaisuutta, ei vain teknisenä ratkaisuna.”

Vuoden 2014 asuntomessut järjestetään Jyväskylässä ja messutalot ovat avoinna yleisölle 11.7.–10.8.

Linkit