Kontion moderni hirsitalo Jyväskylän asuntomessuilla palkittiin parhaiten hoidettavana talona

kontio-laajaranta_ulkokuva

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi jälleen asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaan talon. Helppohoitoisimmaksi taloksi on valittu kohde 14, Kontio Laajaranta.

Asiantuntijaraadin mukaan hoidettavuusarvioinnin ja palkitsemisen tavoitteena on rakennuttajien ja suunnittelijoiden huomion kiinnittäminen talon ylläpitoon. Ensisijaisesti hyödyn saa kodin omistaja ja asukkaat. Hoidettavuus vaikuttaa paitsi asukkaiden viihtyvyyteen myös heidän terveyteensä ja kodin käyttökustannuksiin muun muassa työn tai palvelun säästöinä.

Suomen suurin hirsirakennusten valmistaja Kontiotuote esittelee Jyväskylässä Kontio Laajarannan myötä tavalliselle suomalaisperheelle suunnitellun modernin ja toiminnoiltaan selkeän 133-neliöisen hirsiomakotitalon. Arkkitehtuuriltaan pelkistetyssä yksikerroksisessa talossa on neljä huonetta, keittiö ja saunaosasto.

Markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa Kontiotuote Oy:stä toteaa tyytyväisenä, että myös messuvierailta saatu palaute on ollut hyvin positiivista. 

”Erityisesti messutalomme ulkonäköä, pohjaratkaisua, materiaalivalintoja sekä kaunista sisustusta on kiitelty. Onkin hienoa, että asiantuntijaraadin mukaan olemme onnistuneet suunnittelussamme kiinnittämään huomiota perheen arkea helpottaviin ratkaisuihin”, Louhimaa sanoo.

kontio-laajaranta-jyva-cc-88skyla-cc-88n-asuntomessuilla

Materiaalivalinnat avainasemassa

Hyvä Puhtaus -lehden kolmihenkinen asiantuntijaraati teki jokaiseen messukotiin hoidettavuusarvion. Arviointi alkaa jo talon ulkopuolisista ratkaisuista ja sisäänkäynnistä. 

Materiaali- ja kalusteiden valinnoissa helppohoitoisuuteen vaikuttavat muun muassa pinnan sileys, värillisyys, kestävyys ja niiden soveltuvuus tarkoitettuun tilaan. Helposti likaantuvissa eteistiloissa sekä kosteissa tiloissa oikeat materiaalivalinnat ovat erityisen tärkeitä. 

Myös toimiva tilajärjestys ja hyvät säilytystilat ovat osa talon helppokäyttöisyyttä. Olennaisia tiloja helppokäyttöisyyden ja -hoitoisuuden suhteen ovat kodinhoitohuone, keittiö ja pesutilat sekä tilojen varustus teknisin apuvälinein. 

”Hoidettavuus ja sen vaivattomuus vaikuttaa kasvamassa määrin kodin valintaan. Tästä syystä se tulisi huomioida entistä painokkaammin myös uusien rakennuksien markkina-arvoa arvioitaessa”, Hyvä Puhtaus -lehdestä todetaan. 

Teknisten laitteiden, suodattimien puhdistaminen ja rappusten tai pesutilojen pintojen tai kalusteiden säännöllinen puhdistaminen on tärkeää. Myös talotekniikka on keskeisessä roolissa. Eri tasot, kuten kaappien päälliset, hankaloittavat käytännön hoitotoimenpiteitä. Keskusimuri sekä hyvä ilmanvaihto-, lämmitys- ja turvallisuustekniikka helpottavat puolestaan kiinteistön ylläpitoa ja lisäävät käyttömukavuutta.

Kodin hyvän hoidettavuuden kautta perheen arki helpottuu, vapaa-aika lisääntyy ja talon myyntiarvo pysyy vuosikymmenienkin jälkeen korkealla. Hyvä hoidettavuus mahdollistaa samalla rakennuksen peruskunnon säilymisen pitkällä aikavälillä.

Kontio Laajaranta, valmistaja Kontiotuote Oy

Ulkoseinät: Lamellihirsi 243*275 mm. Nurkkarakenne Kontion City-nurkka.

Huoneistoala: 133 m²

4h + k + s + autokatos / varasto

Arkkitehtisuunnittelu: Kontiotuote Oy

Sisustussuunnittelu: Kirsi Valanti / Valanti SHOP

Lisää kohteesta: www.kontio.fi 

Laajaranta talomalli löytyy 2014 alussa ilmestyneestä Kontion Koti -talomallistosta

Hyvä Puhtaus -lehti valitsi Jyväskylän asuntomessujen hoidettavuudeltaan parhaaksi taloksi messukohteen 14, Kontion Laajarannan. Kunniamaininnat saivat hoidettavuudessa kohteet 13, 24, 30 ja 36.