Älvsbytalo nousee Jyväskylän asuntomessualueelle ripeästi maaliskuun 2014 aikana. Talon piha on esivalmisteltu jo viime syksynä ja istutukset tehdään keväällä.
– Älvsbytalon pystytysaika on varmasti messualueen lyhimpiä. Kaikki talomme valmistetaan Kauhajoen tehtaallamme sisätiloissa suojassa sateelta ja tuulelta, joten ulkona vaihtelevat sääolot eivät pääse rakennusvaiheessa vaikuttamaan niiden laatuun, Älvsbytalon messukohteesta vastaava edustaja Hannu Koskinen kertoo.
Älvsbytalo, asuntomessutalon pohjapiirrustus (alakerta)
Moderni ulkoasu ottaa etäisyyttä perinteisempään linjaan
Älvsbytalon messukohde erottuu valmistajan muista talomalleista pelkistetymmällä linjallaan. Asuntomessuilla Älvsbytalo testaa aivan uudenlaista, modernia tyyliä, jota kehitetään asiakaspalautteen mukaan.
– Haluamme selvittää, mitkä ovat nykypäivän talo-ostajien kriteerit. Siksi testaamme nyt jotain ihan uutta ja kuuntelemme asuntomessukävijöiden palautetta, Koskinen sanoo.
Modernin ulkoasun lisäksi Koskinen kuvailee messutaloa ”konstailemattomaksi, edulliseksi perustaloksi”.
Pihapiiri on suunniteltu helppohoitoiseksi, joten talon asukkailla on aikaa harrastuksille ja rentoutumiselle.
– Laukaan asuntomessuilla kymmenen vuotta sitten esittelemämme Pihlajatar oli erittäin suosittu kohde, ja se oli myyntimenestys useita vuosia messujen jälkeen. Tänä vuonna tavoittelemme tietysti samaa. Puolitoistakerroksinen Älvsbytalo on kodikas, selkeä ja käytännöllinen. Talossa on runsaasti tilaa isommallekin perheelle, Koskinen kertoo.
Älvsbytalo, asuntomessutalon pohjapiirrustus (yläkerta)
Laadukkaita koteja edulliseen hintaan
Niin Jyväskylän messukohde kuin muutkin Älvsbytalot ovat niin sanottuja tilaelementtitaloja eli ne rakennetaan valmiiksi osiksi sisätiloissa tehtaalla. Valmiiksi pyritään tekemään kaikki, mikä suinkin on mahdollista, myös esimerkiksi sähkö- ja LVI-asennukset, Koskinen sanoo.
– Rakennamme ja myymme korkealaatuisia, sisätiloissa valmistettuja taloja sellaiseen hintaan, että mahdollisimman moni voi asua mukavasti ja käyttää rahaa muuhunkin kuin asumiseen.
Jokaisessa tilaelementissä on valmiina lattia, seinät ja sisäkatto. Myös kylpy- ja kodinhoitohuone toimitetaan täysin valmiina seinäpäällysteitä ja saniteettiposliineja myöten.
– Talon pystytyksen jälkeen ammattitaitoisten työmiehiemme tehtäväksi jää ainoastaan muiden huoneiden maalaus, tapetointi ja lattioiden asennus. Vastaamme koko talon rakennuksesta ja valvomme rakennusketjua, joten talon hankinta on turvallista ja vaivatonta. Näin voimme myös antaa 100 % takuun talon hinnasta ja muuttopäivästä. Hintaan sisältyvät sekä materiaalit että asennus, Koskinen kertoo.
Myös maksuehdot ovat monille asiakkaille mieleen. Ensimmäinen erä talosta maksetaan vasta, kun kaikki materiaalit ovat jo tontilla ja talo on tapetteja vaille valmis. Loput maksetaan vasta, kun talo on täysin valmis.
Vaikka Älvsbytalo toimitetaan muuttovalmiina, kodista voi silti muokata täysin yksilöllisen ja oman maun mukaisen, Koskinen muistuttaa. Kaikkiin talomalleihin on saatavana lisätoimituksia, esimerkiksi parvekkeita, kattoerkkereitä ja harjakuisteja.
Energiatehokkuus painopisteenä
Älvsbytalolla on pitkä historia pohjoisen ilmastoon sopivien talojen rakentamisesta.
– Talomallien LVI-ratkaisut on suunniteltu niin, että niistä hyötyvät sekä ympäristö että ostajan lompakko. Taloissamme on hyvä eristys, mutta myös toimiva ilmanvaihto, Koskinen sanoo.
Vetreä 70-vuotias viettää juhlavuottaan
Älvsbytalon emoyhtiö, ruotsalainen Älvsbyhus perustettiin vuonna 1944, joten talovalmistaja juhlii tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa. Älvsbyhus on koko 2000-luvun ajan ollut Ruotsin johtava puutalovalmistaja. Suomessa oma talotuotanto alkoi vuonna 2005 Kauhajoella.
Seuraa asuntomessukohteemme rakentamista osoitteessa: http://www.alvsbytalo.fi/asuntomessut2014/