Kahtakymmentä johtavaa hirsitalotehdasta edustava Hirsitaloteollisuus ry (HTT) julkaisi viime syksynä tietoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä alustavasta selvityksestä ”Asumisterveys- ja tyytyväisyys hirsitaloissa”. Tulosten perusteella hirsitaloasukkaat olivat todennäköisemmin tyytyväisiä sisäilman laatuun verrattuna puu- tai kivitaloissa asuviin vastaajiin. Muitakin eroja havaittiin vastaajaryhmien välillä.
”Sisäilman kosteus asettuu hirsitaloissa terveyden kannalta optimialueelle, sillä massiivipuinen seinärakenne vaimentaa ja tasapainottaa luonnostaan sekä lämmön että kosteuden vaihtelua. Ilmiö on tunnettu kokemusperäisesti pitkään, mutta viime vuosina asiasta on saatu myös tutkittua tietoa”, HTT ry:n asiamies, DI Seppo Romppainen kertoo.
Koulujen ja muiden julkisten rakennusten mittavat homeongelmat ovat lisänneet kuntien ja kaupunkien kiinnostusta hirsirakentamista kohtaan. Tämä näkyy myös Hirsitaloteollisuus ry:n jäsenyritysten saamista kyselyistä ja tarjouspyynnöistä. Hyviä esimerkkejä käynnissä olevista hankkeista ovat Pudasjärvelle rakenteilla oleva hirsirakenteinen päiväkoti ja koulukeskus sekä samalle paikkakunnalle jo valmistunut Metsähallituksen toimistorakennus.
Hyvinkäällä esillä modernia hirsirakentamista
HTT ry:n jäsenyrityksiä Hyvinkäällä edustavat kaksi näyttävää messutaloa, jotka tuovat esille hirsirakentamisen uusinta teknologiaa. Toisessa kohteessa painumattomaan massiivihirteen on yhdistetty myös muita materiaaleja kuten kiveä ja lasia. Energiatehokkaaksi rakennettu toinen hirsiomakotitalo kuuluu puolestaan A-energialuokkaan. Talon ilmatiiveysluvuksi on mitattu 0,9.
Molemmissa messutaloissa rakennuttajana on lapsiperhe, joka halusi valita tulevan kotinsa rakennusmateriaaliksi ympäristöystävällisen ja terveellisen hirren.
Laadukkaan ja ympäristöystävällisen rakentamisen määräyksiä noudattavat HTT ry:n jäsenyritykset vastaavat 80 prosenttia Suomessa valmistetuista hirsirakennuksista. Yhdistys ylläpitää kuluttajille suunnattuja verkkosivuja osoitteessa www.hirsikoti.fi
Yhdistykseen kuuluvat Artichouse, Euro Loghouses, Finnlamelli, Hasetec, Hirsiset, Huvila Seppälä, Honkamajat, Honka, Honkatalot, Ikihirsi, Kontio, Kuusamo Hirsitalot, MammutiHirsi, Ollikaisen Hirsirakenne, Pellopuu, Pohjan Timber-Hirsi, Vaaran Aihkitalot, Vehasen Talot, Vuokatti Hirsitalot ja Ykköspuu.
Hirsitaloteollisuus ry (HTT) on luotettavien kotimaisten hirsitalotehtaiden yhteinen järjestö, johon kuuluu 20 merkittävää alan yritystä. Yhdistyksen eri kokoluokkaa edustavat jäsentehtaat suunnittelevat ja valmistavat yhdessä yli 80 % maassamme tuotetuista hirsitaloista ja vapaa-ajan hirsihuviloista, joista noin puolet viedään eri puolille maailmaa. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 257 milj. euroa vuonna 2012. HTT ry:n jäsenet sitoutuvat noudattamaan tuotannossaan laadukkaan ja ympäristöystävällisen rakentamisen määräyksiä sekä toimituksissaan yhteisesti hyväksyttyjä ehtoja. Yhdistyksen verkkosivuille on koottu tietoa mm. hirren ainutlaatuisista ominaisuuksista kodin terveellisenä ja kestävänä rakennusmateriaalina: www.hirsikoti.fi