Honkatalojen valmistama moderni pientalo voitti vuoden 2013 hirsirakennuskilpailun – ”Onnistunut esimerkki kaupunkiin sopivasta hirsitalosta”

vuoden_hirsirakennus_2013.vuoden_hirsirakennus_2013.80426f00-dcca-4b69-b065-cde7ecbd960c-main_image

Vuoden Hirsirakennus 2013, Talo Faro. Honkatalot

Hirsitaloteollisuus ry:n järjestämän Vuoden Hirsirakennus -kilpailun voittajaksi on valittu kymmenen kilpailuehdotuksen joukosta Honkatalojen kolmikerroksinen yhden perheen omakotitalo ”Faro”. Tuomariston mukaan kyseessä on onnistunut esimerkki kaupunkiin sopivasta hirsitalokonseptista, jonka arkkitehtuuri uudistaa kauniilla tavalla pohjoismaisen modernismin perinnettä.

Kilpailun jurya johti aiempien vuosien tapaan Oulun yliopiston arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila. Muita jäseniä olivat rakennusneuvos ja arkkitehti Aila Korpivaara ympäristöministeriöstä ja sisustusarkkitehti Marko Paananen.

Ehdokkaiden joukossa nähtiin tänä vuonna myös kaksi suurimittakaavaista rakennusta, hirsirunkoinen päiväkoti ja toimistorakennus, joissa rakennusmateriaalin valintaa oli ohjannut hyvän rakentamisen laadun ja terveellisen sisäilman tavoittelu.

Arkkitehti SAFA Jaakko Kepon suunnittelema pientalo Faro nousi tuomariston yksimieliseksi suosikiksi.

”Vaikka itse rakennus on pienehkö, taitavan tilasuunnittelun ansiosta asuintilat ovat valoisat ja avaranoloiset. Hirren läsnäolo muodostaa olennaisen osan rakennuksen eheää ja modernia arkkitehtuuria. Rakennus sopiikin hyvin uudelle asuinalueelle. Se soveltuisi myös jälleenrakennuskauden asuinalueen täydennysrakentamiseen”, professori Jouni Koiso-Kanttila luonnehtii juryn yhteisiä näkemyksiä

Johtavia kotimaisia hirsitalotehtaita edustava HTT ry haluaa vuosittaisen kilpailun myötä nostaa esille suomalaisen hirsitaloarkkitehtuurin uusia ratkaisuja. Voittajan valinnassa painotetaan materiaalin luontevaa käyttöä ja rakennuksen välittämää myönteistä kuvaa hirsirakentamisesta.

vuoden_hirsirakennus_2013.vuoden_hirsirakennus_2013.667bead8-6452-4ac9-be0c-fdaada809a95

Vuoden Hirsirakennus 2013, Faro olohuone. Honkatalot

Hirsitalotehtaiden vientinäkymät valoisat

HTT ry:n jäsenistö koostuu 18 hirsitalovalmistajasta, jotka edustavat yhdessä 80 prosenttia alan kotimaisesta tuotannosta. Syyskuun 2013 alun tilanteen mukaan jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto, noin 257 miljoonaa euroa, säilyy tänä vuonna edellisvuoden tasolla. Myös tilauskannat ovat samansuuruisia vuoteen 2012 verrattuna.

Hirsitalot ovat merkittävä suomalainen vientituote. HTT ry:n jäsentehtaat vievät vuosittain hirsitaloja eri puolille maailmaa tällä hetkellä noin 100 miljoonan euron arvosta. Viennin uskotaan kasvavan myös ensi vuonna.

”Vaikka suhdanteista johtuen kotimaan myynti on hieman putoamassa, viennin kasvu korvaa kotimaan osuuden pudotuksen”, Hirsitaloteollisuus ry:n puheenjohtaja Esko Rintamäki kertoo. ”Suhdanneodotuksia koskevien kyselyjen tulokset osoittavat, että tilanne jatkuu ennallaan seuraavan vuoden aikana.”

Hirsitalojen viennissä Venäjän osuus jatkuu vahvana ja on tällä hetkellä 47 prosenttia jäsentehtaiden viennistä. ”Kasvua on tapahtunut myös Japanin markkinoilla, jonka osuus viennistä on noussut 12 prosenttiin. Sen sijaan Ranskan alueella on tapahtunut pudotusta”, Rintamäki toteaa.

Sisäilman hyvä laatu kiinnostaa julkisia rakennuttajia

Julkisessa rakentamisessa ympäristöystävällisen ja terveellisen hirren osuus on viime vuosina selvästi kasvanut. Esimerkiksi hirsirunkoisia päiväkoteja on valmistunut Pudasjärvelle, Haapavedelle ja Kuopioon sekä niitä on suunnitteilla ja rakenteilla useilla paikkakunnilla.

Pudasjärvelle suunniteltu noin 10 000 -neliön kokoinen hirsinen koulukampus odottaa parhaillaan lopullista hankepäätöstä. Rakennustöiden on määrä käynnistyä vuoden 2014 kuluessa. Koulukampuksen arvellaan valmistuvan vuoden 2016 kuluessa.

”Nykyaikainen hirsirakennustekniikka mahdollistaa julkiseen käyttöön sopivien, kestävien rakennusten toteuttamisen. Hyvä sisäilman laatu puoltaa sekin hirren käyttöä”, Esko Rintamäki sanoo.

Hirsirakenteet ovat osoittautuneet käytännössä myös ääniteknisesti toimiviksi. Pudasjärven uuden hirsirunkoisen päiväkodin äänimittaustulokset sekä käyttäjien kokemukset ovat tältä osin hyvin myönteisiä.

Hirsitalon ympäristöystävällisyydestä nyt tutkittua tietoa

VTT:n vastikään julkaiseman tutkimuksen mukaan ekologinen hirsirakennus ei koko elinkaaren aikana kuluta energiaa tai tuota hiilidioksidipäästöjä yhtä paljoa kuin vastaava tavallinen puutalo.

”Tutkimustulokset osoittavat, että hirren hyviksi tiedetyt ominaisuudet korostuvat entisestään, kun tulevaisuuden energiatehokkuusdirektiivit ottavat huomioon myös materiaalien ympäristövaikutukset”, HTT ry:n teknisen ryhmän vetäjä Mikko Löf kertoo.

HTT ry:n jäseniä ovat Artichouse, Euro Loghouses, Finnlamelli, Hasetec, Huvila Seppälä, Honkamajat, Honka (Honkarakenne), Honkatalot, Ikihirsi, Kontio, Kuusamo Hirsitalot, MammutiHirsi, Ollikaisen Hirsirakenne, Pellopuu, Pohjan Timber-Hirsi, Vaaran Aihkitalot, Vehasen Talot ja Ykköspuu.

www.hirsikoti.fi