Älvsbytalo panostaa aluerakentamiseen: Ensimmäinen 23:n omakotitalon hanke käynnistyy Espoon Hallavantorpassa

4f94ee34-4f9e-404c-8556-6854ec738fa0-main_image

Ävsbytalon ensimmäiselle Talo & Tontti –alueelle Länsi-Espooseen Hallavantorppaan rakennetaan aluksi seitsemän 1,5 -kerroksista Älvsbytaloa.

Älvsbytalo helpottaa omakotitalon rakentamista suunnittelevien perheiden urakkaa tarjoamalla tontin sekä sille suunnitellun Älvsbytalon samassa paketissa. Talotehdas odottaa projektimyynniltä vahvaa kasvua.

Älvsbytalon uuden Talo & Tontti -palvelukonseptin tarkoituksena on tehdä omakotitalon rakentamisesta mahdollisimman vaivaton ja miellyttävä hanke niin ensikertalaisille lapsiperheille kuin vaikka eläkepäivien kotia suunnitteleville senioripareille – asuinpaikasta riippumatta.

–Omakotitalon rakentamiseen liittyy hankalia ja aikaa vieviä seikkoja, joihin koko hanke saattaa tyssätä ennen kuin edes alkuun päästään. Jo sopivan tontin löytäminen on nykyisin vaikeaa erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa, Älvsbytalo Oy:n myyntijohtaja Petri Torvinen huomauttaa.

Espoosta aloitetaan

Älvsbytalon muuttovalmisrakentamiskonsepti on ollut varsinkin ensikertalaiselle omakotirakentajalle kätevä. Tontin hankinta ja perustusten tekeminen ovat kuitenkin jääneet vielä asiakkaan tehtäviksi. – Halusimme kehittää palvelua edelleen niin, että uuden omakotitalon rakentaminen helppoudessaan olisi lähempänä asunnon ostamista, Torvinen jatkaa.

Talo & Tontti –konseptissa tontit on hankittu ja kaavoitettu valmiiksi. Asiakas ostaa talon Älvsbytalolta ja tontin sen yhteistyökumppanilta ja Älvsbytalo urakoi talon muuttovalmiiksi. Haluttaessa myyjän kautta saa myös ammattilaisen hoitamaan kaikki viimeistelyt, jolloin asiakkaalle jää vain pihatyöt.

4b7a7b7d-8dca-4d57-a484-1d2ddd679724

Hallavantorpassa on jo valmiina esittelytalo Suometar.

Ensimmäinen Älvsbytalon 23:n talon Talo & Tontti –alue nousee Länsi-Espooseen Hallavantorppaan, Gumbölen kartanon lähettyville, kehä kolmosen ja Turuntien tuntumaan. Vuoden 2016 aikana Hallavantorppaan rakennetaan seitsemän 1,5 –kerroksista Älvsbytaloa; viisi 132,5 m2:n Suometar-taloa ja kaksi 164,5 m2:n Lohiatar-taloa. Kokonaan valmis alue on vuoden 2017 loppuun mennessä.

Esittelytalo Hallavantorpassa on jo valmiina ja tonttimyynti käynnissä.

Projektimyynti laajenee

Espoon Hallavantorpan hanke on Älvsbytalolle Suomessa vain alkua. Torvinen uskoo, että jatkossa jopa kolmasosa Älvsbytalon talomyynnistä tulee olemaan projektimyyntiä, omakoti-, pari- ja rivitaloja.

Torvinen uskoo, että tämän tyyppinen aluerakentaminen tulee kasvattamaan suosiotaan monestakin syystä. – Useimmat omakotirakentajat haluavat kotinsa mahdollisimman vaivattomasti. Vaikka Älvsbytalo-mallistosta tontille on valittu sopiva talomalli, siihen toki voi tehdä vielä jonkin verran muutoksia, joten koti on yksilöllinen.

Harva pystyisi enää rakentamaan taloaan itse, vaikka haluaisikin. – Osa perheistä haluaa osallistua kotinsa viimeistelyyn, mutta osa haluaa muuttaa täysin valmiiseen asuntoon, Torvinen summaa.

Talotehtaan hankkimalle ja kaavoittamalle alueelle muuttamisessa on myös se hyvä puoli, että sinne uudet talot rakennetaan nopeasti, joten alue rakentuu varmasti valmiiksi ja säilyy yhtenäisenä ilmeeltään. Samaan aikaan muuttaville perheille se tarjoaa mukavaa yhteisöllisyyttä.

Hyötyjä kaikille osapuolille

Torvinen korostaa, että suurin suurin syy aluehankkeiden suosion kasvuun on ennen muuta omakotirakentamiseen tarkoitettujen tonttien pula. Kaupungeissa niitä ei enää kohtuullisten liikenneyhteyksien päästä tahdo löytää edes isollakaan rahalla.

Maaseutukunnat toivoisivat, että rakentajat keskittyisivät kaavoitetuille alueille, palveluiden piiriin. Talotehtaan aluehanke tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Taajamahankkeisiin pankkien on myös turvallisempi myöntää lainaa.

Niin yksittäisen rakentajan, urakoitsijan kuin viranomaistenkin kannalta talotehtaan alueellinen hanke nopeuttaa ja sujuvoittaa projektia. –Esimerkiksi kaavoitus- ja rakennuslupa-vaiheessa viranomaisten on toki helpompi toimia yhden toimijan kuin vaikkapa kolmenkymmenen yksittäisen rakentajan kanssa. Aikaa säästyy merkittävästi, Torvinen huomauttaa.

Älvsbytalolla on useampiakin hankkeita vireillä. Pyhäjoelle on jo tehty esisopimus 21:stä talosta ja hanke käynnistyy vielä kevään aikana.

Tontteja etsitään

Älvsbytalo avaa verkkosivuilleen tontinomistajille tarkoitetun palvelun tonttimyynnin vauhdittamiseksi. – Eikä ole väliä, onko tontti kaavoitettu vai kaavoittamaton, asunto-oskeyhtiömuotoinen, lohkomaton, rivitalo-, omakotitalotontti tai vapaa-ajan asuntotontti, Torvinen sanoo.

Energiatehokkuus monien asioiden summa

c4254127-2b21-4aeb-b95c-09cc8d748aff-main_image

Pohjoisissa oloissa energiatehokkuus on hyvin tärkeää. Älvsbytaloissa käytetään Niben poistoilmalämpöpumppua. Pumppu huolehtii lämmityksestä, lämpimästä vedestä ja ilmanvaihdosta.

Älvsbytaloissa käytetään Niben poistoilmalämpöpumppua, joka on maalämpöön verrattuna edullinen asentaa. Pumppu huolehtii lämmityksestä, lämpimästä vedestä ja ilmanvaihdosta. Poistoilmalämpöpumppu on tehokas keino jakaa lämpöä. Pumpussa on kierroslukuohjattu kompressori, joka on taloudellinen käyttää. Lämmönjakelu on toteutettu vesikiertoisilla pattereilla.

Älvsbytalojen ikkunat kuuluvat A-energialuokkaan, ja niiden U-arvo on erittäin pieni, vain 0,78. Kaikki ikkunat ovat kolmilasisia. Ikkunoiden matalaenergialasit on eristetty argonkaasulla, joten lämmityskustannukset säilyvät pieninä. Vaikka lämpöä piisaa tulipalopakkasilla pumpustakin, ei mikään lämmitysmuoto tuo samanlaista tunnelmaa kuin takka. Asiakas voi itse toteuttaa takan haluamallaan tavalla.

Energiatehokkuutta voi lisätä muutenkin. Asiakas voi myös halutessaan asentaa Älvsbytaloon aurinkopaneelit katolle. Niben poistoilmanlämpöpumppu saa kätevästi hyödynnettyä aurinkopaneelin tuottaman energian.

”Ei se noin vähän voi kuluttaa”

Älvsbytalon Lapin alueen myyjältä Ahti Nallilta kysytään toistuvasti energiatehokkuudesta ja lämmityskustannuksista.
– Tietysti pohjoisissa oloissa energiatehokkuus on hyvin tärkeää, koska alueella saattaa olla todella kovia pakkasia. Ihmiset haluavat vähän nauttia elämästä, matkustella ja shoppailla, eivätkä ainoastaan maksaa sähkölaskuja, Nalli toteaa.

Nalli muistelee erästä asiakasta, jonka talon kulutuksen energiayhtiö oli arvioinut liki kaksi kertaa korkeammaksi.
– Asiakkaan vuoden 2012 sähkönkulutukseksi oli arvioitu yhtiössä 18 000 kWh. Lopulta toteutunut kulutus oli 10 556 kWh, eli ällistyttävän vähän arvioon verrattuna. Siinä sitten yhtiö joutui tulemaan laskussa vastaan liki 800 euroa, Nalli muistelee.

Älvsbytalo tositoimissa Enontekiössä

Pekka Keskitalo on Enontekiön Vuontisjärvellä sijaitsevan Älvsbytalon asukas. Pohjoiset olot vaativat talolta paljon.
– Kahden aikuisen ja yhden pienokaisen taloudessa kulutuksemme oli viime marras- ja helmikuun välillä keskimäärin 840 kWh kuukaudessa. Yllättävän vähän siis näissä olosuhteissa, hämmästelee Keskitalo, joka seuraa tarkkaan talonsa energiankulutusta.
– Lukema sisältää lämmityksen, ilmanvaihdon ja lämpimän käyttöveden. Vaikka meillä on vain kevyesti eristetty vesijohto, meidän ei ole tarvinnut käyttää lämmitystä vesijohtoon tai viemäriin, Keskitalo kertoo.
– Talomme energiankulutus on pienempää kuin joissakin pienemmissä maalämmöllä toteutetuissa kohteissa. Tämä oli melkoinen yllätys minulle, Keskitalo kehaisee.

Pohjoismaiden ensimmäinen Älvsbytalon City-paketti nousi Pohjanmaalle

dcc1b726-4e88-4da9-8215-0c98d2265350-main_image

Älvsbytalon ensimmäinen ulkoasultaan uusi city-pakettitalo nousi Pedersöreen lähelle Pietarsaarta. Elementit valmistettiin Kauhajoen tehtaalla sisätiloissa suojassa säältä ja ne kuljettiin suojattuna tontille perjantaina 30. tammikuuta. Talo oli harjakorkeudessaan samana päivänä. Asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa maaliskuun alussa.

”City-paketin avulla taloille on mahdollista valita uusi modernimpi ilme. Se tuotiin markkinoille suomalaisten asiakkaiden toiveesta asuntomessujen jälkeen syksyllä. City-pakettilisävalintoja on myyty jo useita kappaleita. Seuraava City-pakettitalomme nousee Jyväskylän Leppälahdelle 9. helmikuuta”, kertoo Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Antikainen.

City-pakettiin kuuluvat 19-asteen murrettu harjakatto, pääsisäänkäynnin lippakatto sekä korotettu seinälinja, jotka ovat saatavilla Älvsbytalon kaikkiin 1-kerroksisiin talomalleihin lukuun ottamatta L-mallista Katajatarta.

”Murretun harjakaton saa tällä hetkellä vain Älvsbyhus-konsernin Suomessa valmistettaviin Älvsbytaloihin. Voihan olla, että konsernimme kiinnostuu tuomaan tämän talovalikoimaansa myös Ruotsissa ja Norjassa”, Antikainen jatkaa.

Haaveet toteutuivat 15 vuoden jälkeen

Pedersören kuntaan metsämaisemaan valmistuvaan taloon muuttaa lapsiperhe, jonka äiti selaili Älvsbytalon katalogia ensimmäisen kerran jo 15 vuotta sitten. Perhe on haaveillut talosta, jossa on murrettu harjakatto. Ostopäätöksen vaikuttivat lisäksi edullinen hinta ja kattava toimitussisältö. Asuntoalueen samalle kadulle on jo rakennettu kaksi Älvsbytaloa.

”Olen myynyt Älvsbytaloja jo kolmekymmentä vuotta ja auttanut yli 900 suomalaista perhettä sopivan talon valinnassa. Murrettu harjakatto on suuntaus, jolla haetaan piristystä perinteisiin ja Suomen oloissa hyvin toimiviin harjakattoihin. Uusilla alueilla niitä näkyy jo paljon, ja kaavoituksessa on usein maininta murretusta harjakatosta tavallisen lisäksi”, taloedustaja Dennis Rönn kuvailee.

Älvsbytalon uusi ilme keräsi suosiota Jyväskylän asuntomessuilla

5874e795-5190-45ce-96de-046a29c9de8b-main_image
Älvsbytalon City-paketti sopii nykyaikaiseen makuun ja elämäntapaan niin maalla kuin kaupungissa.
City-paketti sai alkunsa asuntomessutalon vetovoimasta

Älvsbytalon talven uutuus on lisävalintana tarjolla oleva City-paketti, joka sai alkunsa kesän 2014 Jyväskylän asuntomessujen mallitalon suosiosta. Pakettiin kuuluvat 19-asteen murrettu harjakatto, pääsisäänkäynnin lippakatto sekä korotettu seinälinja, jotka ovat saatavilla Älvsbytalon kaikkiin yksikerroksisiin talomalleihin lukuun ottamatta L-mallista Katajatarta.

– Nimestään huolimatta City-paketti sopii nykyaikaiseen makuun ja elämäntapaan niin maalla kuin kaupungissa. Tarve tähän lisävalintapakettiin syntyi kesän asuntomessujen messukohteemme saamasta suosiosta, kertoo Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Antikainen.

– Messutalon perinteistä poikkeava moderni ulkonäkö ja sen harmaa-punainen väritys saivat paljon kiitosta osakseen. Ihmiset pitivät myös toimivasta pohjaratkaisusta, Petri Antikainen sanoo.

35baf1a5-734a-4006-b58e-b40f2364ebd8

Toinen uutuus Älvsbytalon lisävalinnoissa on yksikerroksisten mallien päätyterassi.

– Lisävalintojen avulla Älvsbytalon valinneet voivat viimeistellä kotinsa juuri oman makunsa ja elämäntapansa mukaiseksi. Ajatuksenamme on tarjota kustannustehokas perustalo, jota jokainen voi täydentää lisävalinnoilla oman elämäntilanteensa mukaan, Antikainen jatkaa.

Älvsbytalon ensimmäiset City-paketilla lisävarustellut talot nousevat keväällä Uuteenkaupunkiin ja Jyväskylään.

Kesällä Jyväskylän Äijälänrannassa järjestetyillä Asuntomessuilla vieraili 11.7.–10.8.2014 yli 114 000 messuvierasta. Älvsbytalon kohteeseen tutustui päivittäin arviolta pari-kolmetuhatta messuvierasta.

Älvsbytalon messukohteella moderni ilme

alvsbytalon_messutalolla_.645f5b34-5886-4fd1-a7b3-04ae3ba2b4d2-main_image
Älvsbytalon messutalolla on moderni ulkoasu
Älvsbytalon Jyväskylän messukohde ottaa etäisyyttä perinteisempiin talomalleihin erottuen niistä selkeän pelkistetymmällä ja modernimmalla ulkoasullaan. Tilaelementtitekniikan ansiosta messukohde on nopealla aikataululla toteutettu laadukas koti.

Älvsbytalo nousee Jyväskylän asuntomessualueelle ripeästi maaliskuun 2014 aikana. Talon piha on esivalmisteltu jo viime syksynä ja istutukset tehdään keväällä.

– Älvsbytalon pystytysaika on varmasti messualueen lyhimpiä. Kaikki talomme valmistetaan Kauhajoen tehtaallamme sisätiloissa suojassa sateelta ja tuulelta, joten ulkona vaihtelevat sääolot eivät pääse rakennusvaiheessa vaikuttamaan niiden laatuun, Älvsbytalon messukohteesta vastaava edustaja Hannu Koskinen kertoo.

alvsbytalo_asuntomessutal.6fa6c771-a4ba-46e8-a66f-cb39adedefd1

 

Älvsbytalo, asuntomessutalon pohjapiirrustus (alakerta)

Moderni ulkoasu ottaa etäisyyttä perinteisempään linjaan

Älvsbytalon messukohde erottuu valmistajan muista talomalleista pelkistetymmällä linjallaan. Asuntomessuilla Älvsbytalo testaa aivan uudenlaista, modernia tyyliä, jota kehitetään asiakaspalautteen mukaan.

– Haluamme selvittää, mitkä ovat nykypäivän talo-ostajien kriteerit. Siksi testaamme nyt jotain ihan uutta ja kuuntelemme asuntomessukävijöiden palautetta, Koskinen sanoo.

Modernin ulkoasun lisäksi Koskinen kuvailee messutaloa ”konstailemattomaksi, edulliseksi perustaloksi”.

Pihapiiri on suunniteltu helppohoitoiseksi, joten talon asukkailla on aikaa harrastuksille ja rentoutumiselle.

– Laukaan asuntomessuilla kymmenen vuotta sitten esittelemämme Pihlajatar oli erittäin suosittu kohde, ja se oli myyntimenestys useita vuosia messujen jälkeen. Tänä vuonna tavoittelemme tietysti samaa. Puolitoistakerroksinen Älvsbytalo on kodikas, selkeä ja käytännöllinen. Talossa on runsaasti tilaa isommallekin perheelle, Koskinen kertoo.

alvsbytalo_asuntomessutal.2080f011-5c37-43a6-b9cd-455ed48beccf

 

Älvsbytalo, asuntomessutalon pohjapiirrustus (yläkerta)

Laadukkaita koteja edulliseen hintaan

Niin Jyväskylän messukohde kuin muutkin Älvsbytalot ovat niin sanottuja tilaelementtitaloja eli ne rakennetaan valmiiksi osiksi sisätiloissa tehtaalla. Valmiiksi pyritään tekemään kaikki, mikä suinkin on mahdollista, myös esimerkiksi sähkö- ja LVI-asennukset, Koskinen sanoo.

– Rakennamme ja myymme korkealaatuisia, sisätiloissa valmistettuja taloja sellaiseen hintaan, että mahdollisimman moni voi asua mukavasti ja käyttää rahaa muuhunkin kuin asumiseen.

Jokaisessa tilaelementissä on valmiina lattia, seinät ja sisäkatto. Myös kylpy- ja kodinhoitohuone toimitetaan täysin valmiina seinäpäällysteitä ja saniteettiposliineja myöten.

– Talon pystytyksen jälkeen ammattitaitoisten työmiehiemme tehtäväksi jää ainoastaan muiden huoneiden maalaus, tapetointi ja lattioiden asennus. Vastaamme koko talon rakennuksesta ja valvomme rakennusketjua, joten talon hankinta on turvallista ja vaivatonta. Näin voimme myös antaa 100 % takuun talon hinnasta ja muuttopäivästä. Hintaan sisältyvät sekä materiaalit että asennus, Koskinen kertoo.

Myös maksuehdot ovat monille asiakkaille mieleen. Ensimmäinen erä talosta maksetaan vasta, kun kaikki materiaalit ovat jo tontilla ja talo on tapetteja vaille valmis. Loput maksetaan vasta, kun talo on täysin valmis.

Vaikka Älvsbytalo toimitetaan muuttovalmiina, kodista voi silti muokata täysin yksilöllisen ja oman maun mukaisen, Koskinen muistuttaa. Kaikkiin talomalleihin on saatavana lisätoimituksia, esimerkiksi parvekkeita, kattoerkkereitä ja harjakuisteja.

Energiatehokkuus painopisteenä

Älvsbytalolla on pitkä historia pohjoisen ilmastoon sopivien talojen rakentamisesta.

– Talomallien LVI-ratkaisut on suunniteltu niin, että niistä hyötyvät sekä ympäristö että ostajan lompakko. Taloissamme on hyvä eristys, mutta myös toimiva ilmanvaihto, Koskinen sanoo.

Vetreä 70-vuotias viettää juhlavuottaan

Älvsbytalon emoyhtiö, ruotsalainen Älvsbyhus perustettiin vuonna 1944, joten talovalmistaja juhlii tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa.  Älvsbyhus on koko 2000-luvun ajan ollut Ruotsin johtava puutalovalmistaja. Suomessa oma talotuotanto alkoi vuonna 2005 Kauhajoella.

Seuraa asuntomessukohteemme rakentamista osoitteessa: http://www.alvsbytalo.fi/asuntomessut2014/

Älvsbytalon uutuus Mainikki on pienen perheen koti

mainikki.mainikki.c237436c-325b-4065-b8f3-082957a966ec-main_image
Älvsbytalon uutuusmallin sydän on avara keittiö ja olohuone, jotka ovat yhtenäistä valoisaa tilaa. 81,5-neliöisessä Mainikissa on kaksi mukavan kokoista makuuhuonetta, saunallinen kylpyhuone ja kaksi wc:tä. Arjen viihtyisyyttä lisäävät myös uloskäynnit olo- ja kodinhoitohuoneista.

– Mainikki sopii erittäin hyvin nykyaikaiselle pienelle perheelle, joka ei tarvitse suurta kotia. Esimerkiksi lasten lentäessä pesästä voi muuttaa vähän pienempään taloon, joka ei tarvitse suurta tonttia, kertoo Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Antikainen.

Keittiö ja olohuone ovat keskipisteitä suomalaisissa kodeissa ja niissä perheet kokoontuvat.

– Aiemmin pienimmässä talomallissamme ei ollut tupakeittiötä, joten Mainikki tuo asiakkaiden kaipaaman lisän mallistoon. Osa pienistä taloista kiinnostuneista perheistä hankkii talon loma-asunnoksi, mikä kasvattaa kysyntää. Vuonna 2005 toimintansa aloittanut Kauhajoen tehtaamme onkin valmistanut jo lähes 3000 taloa, Antikainen jatkaa.

Suomen ensimmäisten Mainikki-talojen pystytykset alkoivat 14.1.2014. Talot toimitettiin säältä suojattuina elementteinä Reisjärvelle ja Liperiin. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa helmikuun puoleenväliin mennessä.

mainikki_sisustettu_pohja.mainikki_sisustettu_pohja.0ee0b562-c329-4c57-9ed1-f26e31dd2927

Vetreä 70-vuotias viettää juhlavuottaan

Älvsbytalon emoyhtiö, ruotsalainen Älvsbyhus perustettiin vuonna 1944, joten talovalmistaja juhlii tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa. Älvsbyhus on alusta lähtien ollut Pohjoismaiden johtava puutalovalmistaja. Suomessa oma talotuotanto alkoi vuonna 2005 Kauhajoella. Konserni on toimittanut Suomeen jo yhteensä lähes 8 000 taloa.